POISTOT (HO 19.11.2015)

"Tuomariston puheenjohtaja Jorma Panula oli perusteluissaan tyylilleen uskollinen: Miksi Nieminen voitti?  - Siksi kun se oli paras.
No voisiko sitä edes vähän avata?  - Musikaalinen ja saatanan selvää meininkiä."
Jyväskylän kitarakilpailun voitti Juuso Nieminen ja tunnelmia kyseli toimittaja Petri Kaukosuo. Keskisuomalainen torstaina 2008-11-06.
 
  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999  
etusivu


2008-11-12    keskiviikko  (901)
"Entäs se paljon puhuttu yt-ala? Sarjakuva 
 arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. Laajenna!
 
2008-11-12

On lautalla pienoinen kahvila.
Syvä kun meri.
Kappaleet, jotka tuovat muistoja mieleen.
Sanat soivat mielessä, turha niitä on toistamaan.
Harju ja Pöntinen tänään.
Pieni mies.
Kappale, joka tuo muistoja mieleen
Soi Eskon kahvilassa Laukaassa.
Harju ja Pöntinen eilen.

Olo on taas paljon rauhallisempi kun puhelin toimii. Raotan sen verran, että syvä kuin meri oli yhteinen ja pienoinen kahvila M-L:n suosikki. Pieni mies taas jäi lähtemättömästi mieleen kun äiti katseli pientä poikaansa Kuoppamäen laulun soidessa radiosta 70-luvun alkupuolella. Cherbourgin sateenvarjoja en ole vielä kuullut, sen jälkeen voisi sanoa että ensimmäinenkin olisi soinut. Tämän kirjoitan sen vuoksi että kaapeliteeveessä ei ainakaan täällä Harju ja Pöntinen ei näy eikä kuulu, joten joudun turvautumaan kahvilan antimiin. Kissa söi laturin johdon poikki, hankin uuden,  laturin ja varapuhelinkin oli kadonnut muutossa.

Täytyy tässä lähteä ikkunaruudun tekoon karmeista lähtien, päivä on sateinen, mutta kuitenkin sen verran lämmin että ulkotöitäkin viitsii ruveta tekemään. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 11.40 kahvilassa. Pertti Manninen

PS. Filmihistoriaa, hankin Pehmeän Ihon, Truffaut, josta muistan, jos oikein muistan, sellaisenkin kohtauksen, kun musiikki alkaa vasta kun ovi sulkeutuu. Sama muutamaa minuuttia myöhemmin.
Aftonbladetista luin Carnegie pankin valtion haltuun ottamisesta. Kohta tämä sama kriisi on Suomessa ja kansa maksaa jälleen kerran.
Sama muutamaa minuuttia myöhemmin.



News  World news  First world war
The Guardian, Wednesday November 12 2008

A new kind of warfare
Things had gone well for Britain in the Napoleonic wars, and the government expected the same strategy to work in 1914. But its plans proved inadequate at this dawn of a new era, writes Norman Stone
"World war" is something of a misnomer because this was overwhelmingly a European war, with sideshows elsewhere. The European states had their empires, and there were collisions in the Pacific and Africa, where an extraordinary German commander, Paul von Lettow-Vorbeck, managed to invade Zambia two days before the armistice of 1918. Japan and China became involved, seizing German concessions, and at the end, in 1918, Latin American states were queuing up to declare war on Germany so as to join the victors. But equivalents to such things had happened even in the middle of the 18th century, not least with Napoleon, whose doings reached from Valparaíso to Cairo and Riga.
guardian.co.uk/world/2008/nov/12/first-world-war-british-strategy




  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999  
etusivu


2008-11-11    tiistai  (900)
"ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA?"
 arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi

Moe työvoimatoimistossa. Matti Reijonen.
ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA? NO TÄLLÄ HETKELLÄ SILLÄKIN PUOLELLA MENEE VÄHÄN HEIKOMMIN.
ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA? SIELLÄ TAITAA PYYHKIÄ NYT HYVIN. KASVUNÄKYMÄT YT-ALALLA TAITAVAT OLLA RAJATTOMAT. SIELLÄ KAIVATAAN VARMAAN RAUTAISIA YT-ALAN AMMATTILAISIA? ...TUOTA... ÖÖ...
 Torstai 2003-10-02 nettisanomat.com
&
2003.
Elisa aloitti maanantaina 03.11.2003 YT-neuvottelut 900 sadan työntekijän kanssa.  Torstai 2003-10-02 nettisanomat.com

2008 mm. Nokia Siemens karsii Suomesta 750 työpaikkaa.
Yt-neuvottelut alkavat 24. marraskuuta. "Tänään ilmoitetut sopeuttamissuunnitelmat ovat vaikeita, mutta välttämättömiä toimia saavuttaaksemme säästötavoitteet ja varmistaaksemme, että olemme pitkällä aikavälillä kilpailukykyinen yritys, joka voi investoida tulevaisuuteen, sanoo Nokia Siemens Networksin operatiivinen johtaja Mika Vehviläinen tiedotteessa." Tiistai 2008-11-11 taloussanomat.fi

2000. Lue myös! Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.
Torstai 2000-08-10 nettisanomat.com

Puolustuksen puheenvuoro. "Tytäryhtiö- eli TY-taloutta ei pidä sekoittaa YT- eli yhteistyöneuvottelutalouteen, joka on toinen suomalaisen elinkeinoelämän valtatrendeistä. Nykyään ei ole työnantajaakaan kohtaan tahdikasta sanoa olevan lomautettu tai saaneensa potkut. Huomaavaisempaa on kertoa olevansa YT-alalla." Ilta-Sanomat. 06.11.2003. Bisquit. SEPPO AHTI. Torstai 2003-10-02  nettisanomat.com

Miten äänestäjien tahto eli vaalitulos voisi näkyä kaupunginhallituspaikkojen jakautumisessa silloin kun tulos ei riitä yksin yhteenkään paikkaan. Esimerkkinä Jyväskylän kaupunginhallitus (1.1.2009 lähtien).  Lue!  Kuva: "Palvelulinja".
"I have  a Dream" Martin Luther King 1963  Lue!  Barack Obama ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti  Lue! Kansalaisoikeusaktivisti Jesse Jackson kyynelehtii Barack Obaman puhuessa  Kuva.
Ilta-Sanomat ja toimittaja Rita Tainio perseestä?  Lue!   "Punatukkainen nukke"  Kuva.  Sauli Niinistö oikeudenmukaisuuden asialla. Kontrasti Jyrki Kataiseen ja Matti Vanhaseen dramaattinen  Lue!    Helsingin Sanomat ja Sanoma Oyj on ahne  Lue! 
Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut:
Martti Ahtisaari
haluaa yhä
ydinaseita Suomeen. Lue!
Kihlakunnanvoudin Nettisanomien
sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Sonera-kirjan 2 lukua Lue!
Mikä on SDP:n ex-kansanedustaja Jouni Backmanin rooli äänestysskandaalissa? Lue!  Vastuunpakoilija oikeusministeri Tuija Brax  Lue!  Jatkoa. Pankkiasiaa Lue!  Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. Laina-asiakkaan taakka kasvaa. Lue!


LANDSEER NARTTU- JA UROSPENTUJA 
HALUTAAN VUOKRATA Mökki tai huoneisto mukavuuksin Lapista  -  Tarjoan matematiikan (myös kemia ja fysiikka) tukiopetusta pääkaupunkiseudulla  -   Vapaaehtoiseksi Afrikkaan?  -  Saksanpaimenkoiranpentuja  -  Tietokonehuoltoa Oulaisista  -  Muutot isolla erillisellä umpikorilla olevalla pakettiautolla. Auto Jyväskylässä  -  Ota mukaan vanteilla olevat talvirenkaasi ja vaihdamme ne alle odottaessasi. Helsinki  -  Vuokraa matkailuautosi nelihenkiselle perheelle  -   ELEKTRONINEN HORNET HIRVIELÄINVAROITIN  -  Kanadalainen HOBI HIRVIVAROITIN  -  Ansaitse rahaa tekemällä töitä kotoa käsin  -  MYYDÄÄN OMAKOTITALO ASKOLASSA  -  LANDSEER NARTTU- JA UROSPENTUJA  -  HIUSTENPIDENNYKSET. Tampere.
 

Culture  Music  World music
Graeme Ewens The Guardian, Tuesday November 11 2008

Miriam Makeba 
Legendary South African singer and outspoken opponent of apartheid, she was exiled for 30 years

 
Miriam Makeba, who has died aged 76, was known as Mama Africa and the Empress of African song. She was one of the most visible and outspoken opponents of South Africa's apartheid regime from the 1960s till its dismantling in the early 1990s. She was also the anti-apartheid movement's most audible spokesperson, having entered the top flight of international performers and able to sell out prestigious concert halls with a repertoire that changed little over three decades of musical evolution.

Makeba's career propelled her from township singing group to global celebrity, feted in some countries and banned from others. She was a natural and consummate performer with a dynamic vocal range and an emotional awareness that could induce the delusion of intimate contact in even the most impersonal auditorium. But her personal life was an epic tragedy of injustice, domestic upheaval, exile and torment.
guardian.co.uk/music/2008/nov/11/miriam-makeba-obituary


Eripainos. Torstai 2000-08-10 nettisanomat.com

Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000



"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui."

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.

etusivu

"Nokia tuotti pettymyksen."

"Nokia vie yli 20 miljoonaa"

"Nokia haudattiin pahoilla mielin"

"Nokia otti
ja lähti"


Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000

Kepeät mullat Nokialle

Nokian entiset työntekijät muistivat viimeisenä työpäivänään pitkäaikaista työnantajaansa risuseppeleellä ja ristillä.
Työntekijöiden virallinen viimeinen tervehdys kuvastaa hyvin yllättävän uutisen tuottamia tunnelmia.

Kepeät mullat Nokialle

etusivu

"Nokia tuotti pettymyksen."

lue lisää!

"Nokia vie yli 20 miljoonaa"
"Yhteisöveron vuosittainen leikkaus ajaa Äänekosken matokuurille."

lue lisää!

"Nokia haudattiin pahoilla mielin"
"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

lue lisää!

"Nokia otti ja lähti"
"Talousmahti tallaa omaa tahtia"

lue lisää!

"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui.

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui."

"Nokia tuotti pettymyksen."



Sisä-Suomen lehti torstaina 15 kesäkuuta 2000



 

"Äänekoskella 15.6.2000.

Nokia tuotti pettymyksen

"Muutama vuosi takaperin Nokian korkeimman johdon edustajat väittivät, että Äänekosken tuotantolaitos on pysyvä osa yhtiön tulevaisuutta.

Yhtiön tutkimusyksikön keskittäminen Jyväskylään oli ensimmäinen pettymys ääneseutulaisille.

Toinen isku tälle takavuosien lupaukselle tuli tiistaina, kun yritys ilmoitti myyvänsä Äänekosken tuotantolaitokset.

Yrityksen muuton myötä kaupunki menettää huomattavan tukun yhteisöveroja.

Uuden isännän kotipaikka on nimittäin Sievi, mihin yhteisöverojenkin tuotto ohjautuu.


Kylmä suihku äänekoskelaisille elektroniikka-alaan uskoville.
.
Kansainvälinen yritys lentää sinne, missä maito on halvinta.

Yritys-suunnitteluun ei kuulu seutukunnallinen tulevaisuus-ajattelu.
.
Henkisesti Nokian poismuutto jättää Äänekoskelle imagoaukon. Miten uusi isäntä Scanfil Oy sen täyttää, on ajan kysymys."

Katkelma Sisä-Suomen lehden pääkirjoituksesta torstaina 15 kesäkuuta 2000.


"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui."

"Nokia vie yli 20 miljoonaa"



Sisä-Suomen lehti torstaina 15 kesäkuuta 2000



 

Issu Huovinen Sisä-Suomen lehti 15.6.2000:

Nokia vie yli 20 miljoonaa

Yhteisöveron vuosittainen leikkaus ajaa Äänekosken matokuurille.

"Nokian Äänekosken yksiköiden myyntiuutiset laittavat kaupungin päättäjät merkittävän pulman eteen. Nokian siirtyminen pohjanmaalaisen Scanfil Oy:n omistukseen leikkaa kaupungin vuosittaisista yhteisöveroista enemmän kuin puolet.

.
Uusi isäntä Scanfil Oy, on ilmoittanut, että tehtaan 140 työntekijää siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden yrityksen palvelukseen. Vakavaraisen elektroniikka-alan sopimusvalmistaja Scanfil Oy työllistää tuhat työntekijää kotipaikassaan Sievissä sekä Oulussa. Paimiossa, Hollolassa ja Vantaalla.

 

.
Vuodesta 1981 Äänekoskella toimineen Nokian lopullinen poislähtö paikkakunnalta sekä yrityskauppa tuli yllätyksenä Äänekosken kaupungin johdolle. Kaupunginjohtaja Arto Lepistö sai tiedon kaupasta puoli tuntia ennen julkistamista tiistaina.

.
Lepistön mielestä Nokian tyylistä "kultamunaa" ei muusta yrityspohjasta saada.
- 20-20 henkeä työllistäviä yrityksiä voidaan Äänekoskelle saada, Nokian tyylistä suurtyöllistäjää ei ole näköpiirissä, Arto Lepistö toteaa.

Kaupunginjohtaja on kuitenkin tyytyväinen siihen, että 140 työpaikkaa säilyvät kaupungissa. Scanfil Oy:stä ollaan oltu jo yhteydessä kaupungin johtoon.

.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Simo Salmelin taas vastaanottaa uutisen Nokian lähdöstä tyynemmin.
- Itseasiassa se on ollut odotettavissa. Uutinen on enemmänkin se, että tilalle tulee vakavarainen yrittäjä ja työpaikat säilyvät, Salmelin sanoo.

.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Kummun mukaan Nokian poislähtö on hyvin vakava asia. Nyt katsotaan myös luottamushenkilöiden todellista kykyä ratkaista isoja asioita."

Issu Huovinen Sisä-Suomen lehti 15.6.2000.


"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui."

"Nokia haudattiin pahoilla mielin"

"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

Pihla Tiihonen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000

Nokia haudattiin pahoilla mielin

"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

"13. kesäkuuta kello 8.30 Nokian Äänekosken yksiköiden luottamushenkilöille kerrottiin, että koko tuotanto ja kaikki 140 työntekijää siirtyvät elektroniikka-alan sopimusvalmistaja Scanfil Oy:lle heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Kello 10 muu väki sai saman tiedon. Hetki oli tyrmäävä reilut parikymmentä vuotta Nokialle töitä tehneille ihmisille.


- Se oli kuin isku päin naamaa. Päällimmäisenä on pettymys, paha mieli Nokiaa kohtaan, ja pelko tulevaisuudesta.

Nokia myi meidät varmaan sen takia, ettei sen tarvitse irtisanoa, vaan sen tekee joku muu.

Nokia pesee kätensä, koska se ei halua kielteistä julkisuutta, kasettitehtaalla työskentelevä Sirkka ja kaapelitehtaan Mirja arvostelevat.

Viimeinen nokialainen työpäivä päätettiin perjantaina noin 40 työntekijän voimin Nokian hautajaisiin.

Pitkäaikaista työnantajaa muistettiin ristillä ja risuseppeleellä.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000




Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000

Missä olit, kun sinut myytiin?

- Ennen kysyttiin, että missä olit kun Kennedy tapettiin. Nyt kysytään, missä olit kun sinut myytiin.

Kun heräsin tänä aamuna, ajattelin hetken, että se olikin vain pahaa unta, huoltomies Martti kuvaa tunnelmia.

Joku epäuskoinen lomalainen lähetti nokialaisellaan viestin "keksi parempi vitsi", kun työkaveri ilmoitti tekstiviestillä työnantajavaihdoksesta.

- Kyllä se ärsyttää, kun puhutaan yhtä ja tehdään toista.




Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Kauniin pinnan alla on sontaa.

Vain voitto merkitsee, ihmiset eivät mitään.

Eikä edes sama voitto riitä, vaan sen on kasvettava koko ajan, Ritva kasettitehtaalta puuskahtaa.

Mikään ei valmistanut työntekijöitä kauppaan.




Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Pääyksikkö kasettitehtaalla oli Nokian oma, ja kaapelitehtaalle vuokrattu entinen painotalokin sai vasta viime talvena nyt poistetut Nokia-kyltit katolleen.

Huhtikuussa kerrottiin, että työntekijöiden määrä pysyy samana.

- Ihan loppuun asti suunniteltiin, miten omaa työpaikkaa voi kehittää. Kaipa sitä sitten saneerattiin myyntikuntoon, kaapelitehtaan Mirja ja Sinikka toteavat.

Työntekijät pelkäävät irtisanomisia

Scanfil Oy keskittää syksyn aikana kaupungissa kaiken toimintansa Äänekoskentiellä sijaitsevalle kasettitehtaalle. Työntekijät ihmettelevät, miten kaapelitehtaalla työskentelevät 60 ihmistä mahdutetaan nykyisten 80 lisäksi kasettitehtaan kiinteistöön.

- Väkisin tulee mieleen, että irtisanotaanko ihmisiä. Monelta loppui nyt työsopimus, mutta neljä ihmistä viidestä vakinaistettiin. Se antaa toivoa, Sinikka ajattelee.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


- Minulla on sellainen tunne, että en jää eläkkeelle työelämästä.

Uusi bisnes on varmaan tyhjien kaljapullojen kerääminen. Meillä on paljon 40-50 -vuotiaita ihmisiä ilman kummempaa koulutusta.

Jos niillä eväillä jää työttömäksi, ei uudesta työpaikasta ole toivoa, Mirja huolehtii.

Nokia karsii pikkuhiljaa ydinosaamiseksi määritellyn ulkopuolelle jäävät osa-alueet. Esimerkiksi terveydenhuolto ulkoistetaan ostopalveluiksi.


Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


- Ulkoistamiseen liittyy ihmiskohtaloita, jotka yleensä menevät aina huonompaan suuntaan.

Halasimme ja hyvästelimme juuri terveydenhoitajamme, joka myytiin yksityiselle Jyväskylään, Martti kertoo.

Kaikki aika tuottavaan työhön

- Uusi omistaja sanoi suoraan, että tehokkuus on tulevaisuuden sana. Kaikki aika pitää käyttää tuottavaan työhön. Se kuulostaa aika tiukalta, Ritva sanoo.

- Olen aiemmin ollut elektroniikka-alan sopimusvalmistajalla töissä. Siellä vahdittiin toisia ja ilmapiiri oli paljon Nokiaa kireämpi.

Työt on sopimusvalmistajalla tehtävä nopeasti, ja työajoissa on joustettava.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


lue muistokirjoitus!


Minä suunnittelisin elämän mieluummin perheen kuin työn mukaan, vasta pari vuotta kasettitehtaalla työskennellyt Sari toteaa.

Nokian palveluksessa ei Ritvan mukaan ole tarvinnut riidellä työsuojelusta ja muista perusasioista.

Myös terveyttä ja työkykyä ylläpitävään toimintaan sekä virkistystoimintaan panostettiin.


Saavutetuista eduista luopuminen tuntuu karvalta. Kun Nokia pesi työvaatteet ja toimitti ne viikattuina palkollisilleen, Scanfil Oy antaa pesupulveria ja huuhteluainetta. Entiset kaksi talon tarjoamaa kahvitaukoa päivässä vaihtuvat automaatista ostettavaan sumppiin.

- Vielä muutama vuosi sitten Scanfil oli yksi Suomen pahimmista työnantajista, nyt se on vähän parantunut.

Kotipaikastaan Sievistä yhtiö ei kuulema saa enää uusia työntekijöitä, Ritva ja Mirja kertovat.

Haastateltujen nimet muutettu."


Nokia haudattiin pahoilla mielin "Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista" Pihla Tiihonen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.

"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui."

"Nokia otti ja lähti"
"Talousmahti tallaa omaa tahtia"

Lasse Hämäläinen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.

Nokia otti ja lähti

Talousmahti tallaa omaa tahtia

Terve vaan ja hyvästi!

Nokian aikakausi päättyi kesän alussa Äänekoskella.

Taikavoimaiset ja menestystä uhkuvat kyltit poistuvat katukuvasta ja kaupunki palaa samaan ruotuun muiden tehdaskauppaloiden kanssa.

Valtion televarikon perintönä jää sentään muutakin kuin suuret odotukset, toiveet ja pyörretyt lupaukset.

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Lähes 800 ihmistä ottaa ainakin toistaiseksi leipänsä norsutautisesti turvonneilta, mutta vereslihalle kilpailutetuilta elektroniikka-alan alihankintamarkkinoilta.

Halpatyövoiman maat kummittelevat kulisseissa, kun suurin ja kaunein keskittyy Suomessa luovaan hulluuteen, eli Nokia painottaa tuotekehitykseen.

Jatkossa raaka työ suhdanteineen, lakkouhkineen ja lomautuspaineineen ei rassaa eikä tahraa mainetta.

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Vielä nelisen vuotta sitten yhtiön johdon taholta vakuutettiin, että Äänekoski on, pysyy ja kehittyy Nokian paikkakuntana.

Pettymys totta tosiaan

Äänekosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Kumpu myöntää, että Äänekoskella ollaan syvästi pettyneitä.
.
- Nokian laajentumista ja sijoittumista pidettiin viimevuosikymmenen loppupuoliskolla melkein kuin lottovoittona Äänekoskelle.

Viitisen vuotta oli vain nousua ja syntyi sellainen kuva, että kuulumme niiden viiden paikkakunnan joukkoon, joilla yhtiö pysyy Suomessa.

Jyväskylä yliopistoineen nappasi kuitenkin koko potin. Alku oli kankeaa, mutta tuotekehittäjien ja suunnittelijoiden loppumuutto kävikin sitten yhdessä hujauksessa.



Lasse Hämäläinen

Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000



Shokkihoitoa ennenkin


Shokkihoitoa ja ennakkoa kovista otteista saatiin jo kymmenisen vuotta sitten, kun yhtiö lakkautti matkapuhelintehtaansa Äänekoskella ja yli 200 työntekijää sai valita Saloon muuton tai lopputilin välillä.

Lamakauden jo muutenkin synkistämälle Äänekoskelle julistettiin hätätila ja ryhdyttiin etsimään alan jos toisenkin yrittäjiä.

Nokia sentään maksoi tyhjästä hallista vuokraa kaupungille, kunnes Enviset Oy aloitti tiloissa alihankintatoiminnan.

Nyt teollisuuskadun varressa on tuohon aikaan verrattuna kolminkertainen määrä hallineliöitä ja työssä puurtaa useita satoja työntekijöitä.




Lasse Hämäläinen

Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Kaupungin maineen kannalta Nokian lähtö on Kummun mielestä korjaamaton paikka.
.

Lobbaamalla yhtiö myös lähti.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui. Nokian johtaja Jorma Ollila on sattumalta luokka- ja saunakaveri.
.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Runsaimmillaan on työntekijöitä ollut yli 500 henkeä.

Välillä koko yhtiö notkahti ja pörssiarvot kuihtuivat.

Kännykkäbuumi nosti Nokian hurjaan nousuun 1990-luvun alkuvuosien jälkeen.

Äänekoskellekin sijoitettiin koulutettua kehityshenkilöstöä useisiin toimipisteisiin.



Lasse Hämäläinen

Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Tuotantohenkilöstöä ei sen sijaan lisätty vaan päinvastoin työt pyrittiin ulkoistamaan.

Osa tehtaan väestä siirrettiin alihankkijan palvelukseen jo muutama vuosi sitten.

Viimeinen veto oli, kun talot, tavarat ja jäljellä ollut tuotantohenkilöstö myytiin sieviläiselle elektroniikkayritykselle."


Nokia otti ja lähti
Talousmahti tallaa omaa tahtia

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.



Lasse Hämäläinen

Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Katkelmat valinnut ja ilmeen antanut Pertti Manninen, nettisanomat.com 10.08.200 

"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui."
Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000





Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut! Numero 798: 10.05.2008  ja tänään!

 Minne hävisivät Soneran rahat? (Sonera-kirja).  Jatkokertomuksen 2 jaksoa 
 
Ilmoitukset 
Arkisto

Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana

"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"
Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut! Väitepäätös
 
Miten äänestäjien tahto eli vaalitulos voisi näkyä kaupunginhallituspaikkojen jakautumisessa silloin kun tulos ei riitä yksin yhteenkään paikkaan. Esimerkkinä Jyväskylän kaupunginhallitus (1.1.2009 lähtien).  Lue!  Kuva: "Palvelulinja". Pertti Manninen


Kuva: "Palvelulinja". Jyväskylä. Asemakatu-Vapaudenkatu. Forum-Nikolainkulma. Perjantai 2008-11-07 klo 16.20. Pertti Manninen.

Nettisanomat perjantaina 2008-11-07. N:o 898.
"Punatukkainen nukke"


"Punatukkainen nukke".
Jyväskylä. Forum perjantaina 2008-11-07 klo 16:30. Kuva Pertti Manninen.

Nettisanomat 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007

Nettisanomat torstaina 1999-11-11

Arsenalin tietohallinto: Puhallettiinko sittenkin vain rahat? "177 miljoonassa on 100 prosenttia liikaa 5 prosentin tarkkuudella."
KELA:n valtuutettujen puheenjohtaja Jorma Huuhtanen senjälkeen kun ei oltu ryhdytty perimään johtajilta KELA:lle määrättyä 75 000 markan sakkoa vääristä laitehankinnoista: "Katsoimme ettei ollut syytä ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin, koska EU on tuonut uusia määräyksiä hankinnoista ja muuttanut suomalaista käytäntöä."
Posti:
Postin työntekijä keskustelussa, jossa etsittiin Postille uusia töitä: "Asialla alkaa olla jo kiire. Kahden kuukauden perästä aletaan käydä jo YT-neuvotteluja." (irtisanomisneuvotteluja)
Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen: "Kun Leonian kanssa oltiin neuvotteluissa, ei tietenkään voinut käydä muiden kanssa neuvotteluja."
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki: "On tullut hyviä ehdotuksia päivittäin, tulevaisuuden suhteen olen optimistinen."
Keski-Suomen Valo:
Salainen sopimus vain viuhahti Jyväskylän kaupunginhallituksen kokouksessa!
"Hyväntahtoisuus" voimissaan? Jyväskylän kaupungin päättäjien tekemän salaisen sopimuksen sisällöstä osa paljastui.
Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Matti Ojala vakuuttaa: "Salainen sopimus ei vaaranna Jyväskylän Energian itsenäisyyttä."
Jyväskylä-Paviljonki:
"Riskit sosialisoitu - voitot yksityistetty!"
"Hjalliksen oppipoika", Jyväskylä-Paviljongin uusi toimitusjohtaja Petri Mäkinen: "Viihde pitää sen yllä. Tietysti yhä kongresseja ja kokouksia, niiden yhteyteen viihdettä, konsertteja..." "tota noin niin" "Monitoiminen monitoimihalli, pienoismalli Hartwall-areenasta, noin 7 000 katsojaa."
Nato:
Natoa vastustaa 73 % ja kannattaa 16 % suomalaisista. Tv1:ssä julkistettu tutkimus 5.11.1999
Joustavaa diplomatiaa: 1) Pääministeri Paavo Lipponen: "Koska Norja ei ole EU:n jäsen, se ei voi olla päättämässä EU:n turvallisuuspolitiikasta." 2) Norjan pääministeri Kjell-Magne Bondevik:"Kaikkien Pohjoismaiden etu on, että löydämme yhteisen sävelen." 3) Pääministeri Paavo Lipponen: "Tarkoitin, että Norja ei voi olla kokouksessa päättämässä."
Puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund puolusti osallistumista kriisinhallintaan.
Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn solmussa: "Suomen pitää tehdä päätös Natoon liittymisestä ennen vuotta 2002!" Ja hämäyksessä: Jonkun ulkopuolisen tulisi tehdä selvitys poliittisesta päätöksestä!
Viime kerralla: Kierros umpeutuu: Rautakirja sai vihdoinkin VeikkausRasti- myymälät haltuunsa. Pentti Sainio Hjallis-kirjassaan: Veikkaus Oy:lle miljoonatappiot Matti Ahteen myyntiseikkailuista.
http://www.nettisanomat.com/1999/11/11/n9915etusivu.htm


Nettisanoma torstaina 2000-11-09

Isänpäivän kynnyksellä viikon kysymys: Isäsi reilu?
Kirka au-lapsestaan "Minulla on hyvä omatunto"
"Maailman paras isä voi asua toisessa kodissa"
Keväällä 1956 Helsingin Kalliossa. isä  äiti  poika  Laaja kuvakertomus Helsingin Kallio 56- sarjasta: "3 rullaa, 32 kuvaa"
http://www.nettisanomat.com/2000/11/09/etusivu.htm


Nettisanomat torstaina 2001-11-08

verisuihku sotasanomat.com   Kuolema kulkee vääjäämättömästi. Ei auta pommien tekninen tarkkuus silloin, kun tahto tappaa on tarkempi ja voimakkaampi.
Imagine all the people living for today, ah.
Imagine all the people living life in peace.
Imagine all the people sharing all the world.
You, you may say I'm a dreamer, but I'm not the only one. I hope some day you'll join us and the world will live as one. John Lennon.
Sanot: Olen uneksija, vaan en suinkaan ainoa. Mukaan toivon sinutkin, maailma yhdess' elää. Suomentanut Pertti Manninen. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen vanhojen kuvien sarjasta.   3 x imagine sotasanomat.com torstaina 27. syyskuuta 2001 
http://www.nettisanomat.com/2001/11/08/etusivu.htm


Nettisanomat torstaina 2002-11-21

Helsinkiä väreissä 1958. Mustavalkoisten negatiivien kansiosta löysin yhden kehystämättömän diafilmin, jonka vuosi on vielä tarkistettava: Ranskan teollisuuden näyttelyn vuonna kuitenkin. Kuvat ottojärjestyksessä kaupunkia kuvaten. Tähtitorninmäellä otin kuitenkin lapsista kaksi kuvaa. Te, jotka kuljitte niihin aikoihin isosiskon kanssa, voitte tunnistaa itsenne. Arvoitukseksi jää mihin kuva numero 12 on joutunut.
"We shall overcome! Pääkirjoitus 21.11.2002. Nettisanomat.com on noteerattu! IT-viikon lyöty linkki noteerasi Nettisanomat.comin. Arvostelu kokonaisuudessaan ohessa. Myös erilaisissa linkkilistoissa nettisanomat.com on mainittu. Lisäksi nimi "Nettisanomat" esiintyy monilla sivuilla yleis- tai erisnimenä!
http://www.nettisanomat.com/2002/11/21/etusivu.htm


Nettisanomat torstaina 2003-11-06

Isänpäivä sunnuntaina 9. marraskuuta. Kuvassa kaksi isää, jo luotamme poistuneet. Sotaveteraaneja kumpainenkin. Veljekset Terho ja Erkki Manninen. Kuvannut Erkin poika Pertti jouluna 1957. Katso myös: Erkki Manninen.
Elisa aloitti maanantaina 03.11.2003 YT-neuvottelut 900 sadan työntekijän kanssa.  
Sarjakuva. 5. - Moe työvoimatoimistossa. ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA?
NO TÄLLÄ HETKELLÄ SILLÄKIN PUOLELLA MENEE VÄHÄN HEIKOMMIN.
ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA?
SIELLÄ TAITAA PYYHKIÄ NYT HYVIN. KASVUNÄKYMÄT YT-ALALLA TAITAVAT OLLA RAJATTOMAT.
SIELLÄ KAIVATAAN VARMAAN RAUTAISIA YT-ALAN AMMATTILAISIA? ...
TUOTA... ÖÖ... Nettisanomat.com 02.10.2003. Matti Reijonen. 
Puolustuksen puheenvuoro. "Tytäryhtiö- eli TY-taloutta ei pidä sekoittaa YT- eli yhteistyöneuvottelutalouteen, joka on toinen suomalaisen elinkeinoelämän valtatrendeistä. Nykyään ei ole työnantajaakaan kohtaan tahdikasta sanoa olevan lomautettu tai saaneensa potkut. Huomaavaisempaa on kertoa olevansa YT-alalla." Ilta-Sanomat. 06.11.2003. Bisquit. SEPPO AHTI.
06.11.2003. Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?  
Lainsuojaton Kari-Pekka Kyrö. Iltalehti julkaisi Keski-Suomen tunnettujen ihmisten verotietoja. Ex-päävalmentaja on nykyisin doping-valmentaja, siis rikollinen! Pääkirjoitus. Milloin olen ex?  Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja dopingia. 08.03.2001
Suomen rikkaat ja köyhät: viisi lipullista uutisia marraskuun alussa 2000. 02.11.2000.
Amarcord. Federico Fellini ohjasi vuonna 1973 nuoruusmuistelonsa 1930-luvun Riministä. Subtv tänään 06.11.2003 klo 21.00. 
Tänään Svenska dagen. Eilen: Pakkoruotsi - vähemmistön enemmistön terroria. Kysymyksiä presidenttiehdokkaille. 28.10.1999. Lukijan kirje: Pakkoruotsi: keskustelua vältetään presidentin vaaleissa. 06.01.2000.  
Tulossa. Pääministeri Paavo Lipponen. "Hyvät maanmiehet, tilanne on vakava. Täten haluan vakuuttaa teille, että puolueeni on valmis täyttämään velvollisuutensa valitsijoiden suhteen. Samoin niiden, jotka ovat parlamentaarisen työn ulkopuolella. Mitä se käsittelee? Synkkä sävy viime kuukausien raporteissa ei valitettavasti jätä sijaa epäilyille. Niiltä, jotka koko ajan kritisoivat pyrkimyksiämme, vaadin vaihtoehtoista ehdotusta..."
http://www.nettisanomat.com/2003/11/06/etusivu.htm


Nettisanomat torstaina 2004-11-11

Full Metal Jacket. - Teräsvaippaluoti. Stanley Kubrick 1987. MTV3 la 13.11.2004.  "Kubrick käyttää Vietnamia ainoastaan materiaalina, josta hän pykää oman omituisen maailmansa. Hänen näkemyksensä sodasta showna ja koreografiana on persoonallinen ja mahtipontinen, mutta samalla jakomielinen ja etäinen.Allekirjoittamaton." Antti Lindqvist. Iltalehti. TVmaailma tiistaina 09.11.2004. Sota. Pääosissa Matthew Modine, Adam Baldwin, Vincent D'Onofrio, Lee Ermey.
Isän päivä sunnuntaina 14.11.2004.
Tiistaina 21.09.2004. Arvo Turtiainen ja isäni vuonna 2004.
Vaikea on ymmärtää oman tiensä kulkijaa.
Torjuntavoitolla hekumoidaan!
Jatkosodan vankilassa virunut unohdetaan! (Helsingin Sanomat, päätoimittaja Janne Virkkunen, pääomistaja Aatos Erkko).
Isäni oli eturintamassa, selvisi ja tiesi mitä se oli,
ei paljon kertonut.
Kuparisen muistomitalinkin hukkasin, kun sitä pikkupoikana kavereilleni esittelin.
Siinä oli jonkinlainen nahkalakkiin pukeutunut sotilas,
ainakin niin sen muistan, kypärä se ei ollut.
Vaikea on ymmärtää oman tiensä kulkijaa.
Vuonna 2004:kin.
Pertti Manninen. Arvo Turtiaisen syntymästä tuli torstaina 16.09.2004 kuluneeksi 100 vuotta. Isäni Erkki Mannisen syntymästä tulee keskiviikkona 20.10.2004 kuluneeksi 94 vuotta. Kuva: 3 rullaa, 32 kuvaa, 13-vuotiaan koulupojan ensimmäiset valokuvat. Helsinki, Kallio 1956. Pertti Manninen. Vaikea on ymmärtää oman tiensä kulkijaa. Kuinka neljä lehteä muisti Arvo Turtiaista, kun hänen syntymästään oli kulunut 100 vuotta torstaina 16. syyskuuta 2004.    
Torstaina 11.11.2004. EU-sotajoukot konflikteihin ilman YK:n valtuutusta. Suomi ja Ruotsi eri linjoilla! Pääkirjoitus.
Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Torstaina 11.11.2004. Sivu 6. Aukeaman vasen puoli. Pitkästä miehestä otetaan mittaa.
Ylijohtaja Anne Brunilan johdolla toimineen globalisaatioryhmän loppuraportille uhkaa käydä niin kuin valtiosihteeri Raimo Sailaksen työllisyysryhmän raportille: kokonaisuudeksi tarkoitettua ehdotusta ammutaan alas sen yksityiskohdilla.  Brunilan ryhmä tavoittelee entistä osaavampaa, avautuvampaa ja uudistuvampaa Suomea. Näiden mainesanojen muuttamisessa toiveista todellisuudeksi olisi työmaata kauas näkeville poliitikoille, jos heitä - nimiä tässä mainitsematta - olisi enemmän kuin siteeksi. Poliitikkojen enemmistön kannalta jotkin vaalit ovat aina liian lähellä, jotta asioista voitaisiin puhua suoraan. Vastoin joitakin oletuksia globalisaatioryhmä ei tavoittele palkkoja polkevaa Suomea, vaan menestyvää suomea. Palkkajousto on alaviite. Anne Brunila on nähnyt läheltä, ettei jousto merkitse katastrofia: Jyväskylän kaupunki pienensi 50 000 eurolla hänen miehensä Pekka Kettusen erorahaa, mutta pariskunta ei silti joutunut mieron tielle. 
Kuvateksti: Anne Brunila luovutti mietintönsä Matti Vanhaselle toissa päivänä Helsingissä.  Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Torstaina 11.11.2004. Sivu 6. Aukeaman vasen puoli. (Ilta-Sanomat. Perustettu 1932. Vastaava päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä.) Ilta-Sanomat. Bisquit. Torstaina 11.11.2004. Sivu 7. Saman aukeaman oikea puoli. Kina-ilmiö. Suomen globalisaatiostrategia  seisoo raportissa kolmella jalalla, perinteinen puuraaja ei ole enää mukana kuin tahattomasti. Tulevaisuuden Globaalis-Suomen rakentajiksi on synnytettävä kolme uutta ihmistä. He ovat:
Osaava, avautuva uudistaja.
Avautuva, uudistava osaaja.
Uudistava. osaava avautuja.
Tukena G-ryhmällä on kaikesta päättäen ollut ensiluokkainen executive nonsentor, puppusanageneraattori Nonsense Generatorin kuljettaja, joka on ottanut masiinasta kaikki tehot irti. Ilta-Sanomat. Bisquit. Torstaina 11.11.2004. Sivu 7. Saman aukeaman oikea puoli.
http://www.nettisanomat.com/2004/11/11/etusivu.htm


Nettisanomat sunnuntaina 2005-11-13

Isänpäivä-extra! Kuva 05.10.2005 lokakuun keskiviikkona klo 15:20.  "Tepasteleva lapsi pitää kiinni isän kädestä vaikka oikeastaan isä pitää kiinni lapsen kädestä." Kuva  Pertti Manninen. Laukaa. Osa kuvasta "Suomalainen huolenpito".
Nettisanomat perjantaina 11.11.2005  Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan, jälleen kerran! Epä-älyllinen gallup-selostus esitetään tutkimuksena. Kysymykset vaihtelevat ts. ne sisältävät kyselystä toiseen muuttuvan johdattelun ja silti tuloksia verrataan edellisiin! Virhemarginaalit unohdetaan tietoisesti! Tästä kaikesta moskasta vastaa valtakunnan päälehden päätoimittaja Janne Virkkunen.
Helsingin Sanomat keskiviikkona 09.11.2005. HS-Gallup: "Nato-jäsenyyden kannatus on hieman kasvanut" Yksityiskohtainen kritiikki. 
Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90 % päätelmistä on satua! Nettisanomat lauantaina 24.09.2005.
Elokuvalippu.  Elokuvalipulla kohtuuton hinta.
"Hallituksen esitys osinkoverotuksesta suosii talousrikollisuutta". Markku Hirvonen samannimisessä jutussa, jonka kirjoitti Aleksi Vienonen. Keski-Suomen Viikko torstaina 27.10.2005.
Erotkaa, veroministeri Ulla-Maj Wideroos! Veroviranomaiset ovat jättäneet perimättä lepsuuttaan miljardeja euroja osinkoveroja! Pääkirjoitus perjantaina 21.10.2005.
http://www.nettisanomat.com/2005/11/13/etusivu.htm


Nettisanomat sunnuntaina 2006-11-12

Isänpäivä-extra! Nettisanomat sunnuntai 2006-11-12. Kaupunginjohtaja Pajusen jääviys. Helsingin Sanomat unohtaa kertoa pääkirjoituksessaan KHO:n päätöksestä olennaisen seikan: Kauppakeskuksen laajentamista ja  sitä koskevaa kaavamuutosta oli juuri perusteltu Malmin lentokentälle sijoittuvalla väestönlisäyksellä. Helsingin Sanomat koplaa nyt myös yhteen Malmin lentokenttäkaavan ja Helsingin aluevaatimukset (ryöstöaikeet) antamalla tälle toiminnalle nimen "Helsingin ja Sipoon rajansiirtohanke". 
Maanantai 13.11.2006  Maahanmuuttajien työttömyys yhä yleistä  Maahanmuuttajien työttömyys on Suomessa moninkertainen kantaväestöön verrattuna  Halonen: Suomea ei viedä vähitellen Naton jäseneksi  Osallistuminen Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin, Nato-johtoisiin harjoituksiin tai Naton rauhankumppanuusohjelmaan ei tarkoita, että Suomea vietäisiin vähitellen sotilasliitto Naton jäseneksi.  Sosiaalijärjestöt auttamaan ylivelkaantuneita yhdessä  Ulosotossa on nykyisin noin 300 000 kansalaista.   Yle 24 Uutiset online Kotimaa
Nettisanomat lauantai 2006-11-11. Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas 1980-luvulla. Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta.
Joitakin kirjoituksia Nettisanomien arkistosta, joissa Björn Wahlroos tai Sampo ja sen edeltäjät mainitaan. 
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilönimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen
Nettisanomat torstai 2006-11-08  Kaksi kertaa kolme. Pienet koulutytöt syventymässä uusiin matikan kirjoihinsa kertolaskuja kuuluttaen kulkiessaan kotiinsa koulun jälkeen onneksi tien reunalla ja Koivurannan bussinkin kääntyessä isommalle tielle lähtiessään pikkuiselta linja-autoasemalta kohti kaupunkia. Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Keskiviikko 2006-11-08 klo 14.08.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen arvostelukyky petti, kun hän ei huomannut olevansa jäävi päättämään Malmin lentokentän asuntokaavasta. Pääkirjoitus, jossa kerrotaan muistakin huomaamattomuuksista: Jääviys on itse huomattava. Mietteitä juridisesta ja eettisestä jääviydestä yksilön ja yhtiön tai konsernin kannalta. Esimerkkeinä Suvi Lindén, Jussi Pajunen, SanomaWSOY, Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen.
http://www.nettisanomat.com/2006/11/11/etusivu.html


Nettisanomat perjantaina 2007-11-09

Kansallisen surupäivän liputus. Presidentti Martti Ahtisaaren talossa ei liputettu.
Kunniaa loukkaavat kirjoitukset poistettu. "Pertti Manninen Jyväskylän ulosottovirastolle Asia: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla. Asiaa on hoitanut virastossa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. Vaasan hovioikeuden tuomion Nro 565. antamispäivä 23.4.2007, diaarinro R 06/794, mukaisesti olen keskeyttänyt verkkoviestien jakelun kunnianloukkausrikoksen tekoajalta 1.7.2004 - 8.10.2005 tuomiossa määrätyllä tavalla: olen poistanut nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Jokaisella ko ajanjakson sivulla on sivun alussa merkintä poistamisesta.Helsinki 08.11.2007 Pertti Manninen"
Asianajajan laskutus
http://www.nettisanomat.com/2007/11/09/etusivu.htm
 
Ilta-Sanomat ja toimittaja Rita Tainio perseestä?


Obama: Suomi Natoon? (Etusivu).
Obama: Suomi Natoon? (8:n palstan otsikko USA:n vaalit, sivu 4)

“Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Barbara Barret ei koskaan unohda hetkeä, kun hän istui Barack Obaman ja tämän vetämän ulkoasiain valiokunnan Pohjois-Euroopan asioista vastaavan jaoksen kuultavana Washingtonissa. Kun Barrett nimitettiin Suomeen suurlähettilääksi alkuvuodesta, hän joutui normaalikäytännön mukaisesti valiokunnan haastatteluun. Tuolloin senaatin ulkoasiainvaliokuntaa johti tuleva varapresidentti Joe Biden ja sen Pohjois-Euroopan asioita puolestaan senaattori Barack Obama.

- Hän halusi tietää mielipiteeni siitä, mitkä asiat ovat mielestäni tärkeitä asioita uudessa asemamaassani. Ja yksi hänen kysymyksistään oli se, liittyykö Suomi Natoon.
- Vastasin hänelle, että suomalaiset päättävät asiasta itse, Barbara Barret muistelee tapaamistaan valiokunnan jäsenten ja sen puheenjohtajan senaattori Obaman kanssa.”
Obama: Suomi Natoon?  Ilta-Sanomat. USA:n vaalit. Rita Tainio. Torstaina 2008-11-06. Ilta-Sanomien  vastaava päätoimittaja on Tapio Sadeoja ja päätoimittaja Reijo Ruokanen.

Lue myös! Nettisanomat: Perseestä.
Niinistö-Pehkosen esitys perseestä. nettisanomat.com 17.08.00.
Iso peppu on pop! Ilta-Sanomat 19.05.01.
Lola Odusoga: Olen takapuoleeni tyytyväinen. Ilta-Sanomat 19.05.01.
Naikkarien Jonna on trendikäs "pyllykkä" Ilta-Sanomat 19.05.01. 
Oi Jennifer minkä teit Ilta-Sanomat 19.05.01.
Leveä lantio on terveellinen Ilta-Sanomat 30.05.01. 
Tony Blairillä on paras pylly Ilta-Sanomat 30.05.01.
Sauli Niinistö: "... enteilen kyllä vaikeuksia muillekin kuin Italialle pitää verolupauksia voimassa." Helsingin Sanomat 19.05.01
Tanja Karpela: "Hallituksella ei ole mitään perhepolitiikkaa." Keskisuomalainen 20.05.01.
Sauli Niinistön tulevaisuus, ruusuinen vai raasuinen? Pääkirjoitus nettisanomat.com 31.05.01
Lue myös! Nettisanomat 2001-05-31

Arkistosta:

Nettisanomat 2004-04-25
Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suomen lain mukaan rikokseen osallistunutta pitää rangaista kuin olisi sen itse tehnyt. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei kuitenkaan nostanut syytettä Ilta-Sanomia vastaan, koska lehden edustajat olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, etteivät tiedä kuka asiakirjat oli lähettänyt ruskeassa kirjekuoressa toimitukseen. Kirjekuoretkin on sittemmin hävitetty.

Julkaistessaan salainen-leimalla varustettujen asiakirjojen sisältöä lehti on joutunut punnitsemaan rikoksen ankaruutta ja siitä saadun hyödyn arvoa. Lisäksi se on punninnut voisiko siitä joutua kiinni, toisin sanoen tulisiko kirjeen lähettäjä esiin, jolloin löytyisi henkilö syytettäväksi ja tuomittavaksi ja siinä samassa sitten kanssarikolliseksi. Kyllä kai lehti jotenkin on joutunut varmistamaan, ettei ihan mitä tahansa tuntemattoman lähettäjän salaisiksi julistettujen asiakirjojen sisältöä julkista ja on siis joutunut hankkimaan itseasiassa tietoja asiakirjojen sisällöstä sen jakeluun kuuluneilta ulkoasiainhallinnon virkamiehiltä.

Salaisten asiakirjojen vuotamisesta voi saada jopa vankeustuomion, käsitykseni mukaan. Toisin sanoen rikos ei vanhene vielä moneen vuoteen. Auta armias, jos vuotaja jostain syystä myöhemmin ilmoittautuu ja vetää mukaansa SanomaWSOY:n kanssarikollisekseen. Miten sitten suu pannaan vai olisiko nyt vain parasta ristiä kädet siellä sun täällä.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 25.03.2004.

PS. Almamedian Iltalehteen vuodetut asiakirjat olivat hiukan erimuotoisia ja niissä erään asiakirjan numero oli samalla tavalla virheellinen kuin käräjäoikeudessa sakkoihin tuomitun Martti Mannisen tietokoneen kovalevyltä oli löytynyt. Tämä asettaa aika outoon valoon valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen.

Sama.

Ja varmemmaksi vakuudeksi nettisanomat.com tietenkin julkisti iltapäivälehtien julkaiseman aineiston viime kesänä seuraavasti:

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.

11.3.2003. Ilta-Sanomat.

11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

Edellä on mainittu Ilta-Sanomien kolme numeroa, jossa salaista aineistoa julkaistiin. Ja kuinka sitten sattuikaan. Käsiini osui vielä neljäskin lehti, joka ilmestyi kaksi päivää viimeisen julkistuksen jälkeen ja jossa sama aineisto julkaistiin uudelleen varmemmaksi vakuudeksi! Toistuva ja jatkettu rikos, yleensähän siitä saa lisärangaistuksen!

Samapa vaan. Hohhoijaa. Lähden kahville.


"This note was a promise that all men, yes black men as well as white men, would be guaranteed the inalienable rights of life, liberty, and the pursuit of happiness."
 "I have  a Dream" Martin Luther King 1963.
 
Obama ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti.


"Obama Valkoisessa talossa". BBC:n leikkisä grafiikka  yön tunnelmissa. Kuva Pertti Manninen keskiviikkona 2008-11-05.
Obama ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti.

Kansalaisoikeusaktivisti Jesse Jackson kyynelehti Barack Obaman pitäessä kiitospuhettaan kannattajille voiton varmistuttua. USA:n 44. presidentti on siis musta mies. Voitto oli  selvä valitsijamiesten lukumäärässä, mutta täpärämpi äänestäjien jakautumisessa. Mieleen jäivät luvut 51-48.

Suomessa saattoi seurata suorassa lähetyksessä tapahtumien kulkua satelliittikanavien kautta. Täällä kaapelissa BBC World, Ruotsin TV4 ja SVT1. Suljin silmäni ensimmäisten äänestyspaikkojen sulkeuduttua ja avasin ne juuri kun kansainväliset uutistoimistot julistivat Obaman voittaneen. Ensin John McCain piti tappiopuheensa kannattajilleen ja sitten Barack Obama voitonpuheensa valtavalle kannattajajoukolleen.

Kurkistin myös suomalaisia kanavia Nelonen ja MTV3 lähettivät joitain pelejä, ainakin Nelonen, MTV3:ssa vilahti myös maailman lämpötiloja.
Ylen studiossa oli arvovaltainen raati selostamassa tätä historiallista tapahtumaa. Entinen suurlähettiläs Pasi Rutanen kertoi pinnan alla kyteneestä rotujännitteestä ja piti ehkä hiukan yllätyksellisenä Obaman voittoa. En muuta surffailultani ehtinytkään kuulla mutta Ylen kirjeenvaihtajan ollessa suorassa lähetyksessä ja Obaman astuttua pitämään puhettaan lähetys siirtyi taas suomenkielisten asiantuntijoiden kommentteihin.

Olisiko ollut mahdollista suomalaisten kielitaidosta huolimatta lähettää kuitenkin Obaman puhe kokonaisuudessaan englantia ymmärtäville. Olihan tilanne kuitenkin ainutlaatuinen. Muutoksen havina oli aistittavasti, vaikka Obama itse sanoikin, että tämä ei ole vielä muutos vaan muutoksen mahdollisuus.

Kovin paljon en ole aikaisemmin kirjoittanut, jos ollenkaan, Yhdysvaltain presidentinvaaleista, tietoisesti, kirjoitettiinhan niistä muutenkin niin paljon. Kuvaavampia ovat ehkä valinnat Guardianin kirjoituksista, joista joitakin linkkejä on tullut välitettyä asiasta kiinnostuneille. Muistan tässä nyt erityisesti kesällä olleen kirjoituksen, jossa kirjoitettiin Yhdysvaltain olevan kypsän mustan valitsemiseen presidentiksi.

George W. Bush ei näkynyt vaalikampanjassa, voisi kai sanoa, että hän teki mahdolliseksi Obaman voiton. Olihan hän oikeasti saattanut maansa sekasortoon niin ulkoisesti (loputtomat sodat Irakissa, Afganistanissa ja hyökkäysuhot Iraniin) ja sisäisesti talouden romahdettua ja miljoonien menettäessä työnsä ja toimeentulonsa ja sitä kautta kotinsa. Ei kai tässä tarkoituksellisesta uusjaosta ole kysymys, romahdus kun koskettaa kaikkia Yhdysvaltain kansalaisia.

Muu maailma odottaa jännittyneenä muutosta, joka nyt siis mahdollistui, Obamaa lainatakseni.

Tämä oli henkilökohtainen pääkirjoitus tänään keskiviikkona 2008-11-05 klo 11:55 Caféssa. Päivä on aurinkoinen ja ehkä viisiasteinen joten jätin jo esiin kaivamani pitkän takin kotiin löydettyäni lämpimän pusakan. Pertti Manninen.

PS. Keskisuomalaisesta sain lukea, että Euroopan Unionikin kokoaa sotalaivastoa lähetettäväksi Somalian vesille, siis Naton lisäksi. Mitä Suomella on annettavanaan, ehkä joitakin tykkiveneitä, mutta uskaltaako sellaisilla sinne lähteä. Pääministeri Matti Vanhanen ja ulkoministeri Alexander Stubb toivottavasti antavat pian selonteon asiasta.

PS2. Suomalainen äänestysskandaali kiinnosti eilen sen verran että kävin lukemassa Uuden Suomen artikkelia ja siihen lähetettyjä keskustelukommentteja. Löytyi aivan hurjia arvioita siitä, että joku voi mennä pieleen jopa Oikeusministeriön omassa arviointiselvityksessä oli toteamuksia, jonka mukaan sähköinen äänestys olisi tullut keskeyttää ja hylätä.

Pahin oli tietenkin se, että mitenkään kansalainen ei voi olla varma, että hänen äänensä menee biteiksi niin kuin hän on halunnut eikä tätä voi mitenkään tarkistaa! Pitää vain luottaa ja vaalien toimittajienkin pitää vain luottaa että kaikki menee oikein. Esillä oli myös linkki amerikkalaisiin kokemuksiin jossa joku professori oli sitä mieltä, että vain optinen äänestys olisi tarpeeksi luotettava ja tarkistettavissa. Oli siellä linkki siihenkin kuinka 4300 Floridassa ääntä vain katosi ja näin George W. Bush voitti 2000-vaalit.

Aivan yleisesti pidettiin oikeusministeri Tuija Braxia epäpätevänä ja syyntakeettomana kun hän härkäpäisesti päätti kokeilun suorittamisesta varoituksista huolimatta aivan liian kireällä aikataululla. Liitteenä joitakin linkkejä asiaan jos toiseenkin. (Asuskirjoitus nro4). Sama klo 12:05.
 


"Kansalaisoikeusaktivisti Jesse Jackson kyynelehtii Barack Obaman puhuessa". Kuva Pertti Manninen BBC:n lähetyksestä keskiviikkona 2008-11-05.

Nettisanomat 5 vuotta sitten Martin Luther Kingin "I have a Dream"- puheen 40-vuotispäivänä. Nettisanomat torstaina 2003-08-29.

  I have a dream.
"Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän." Pertti Manninen, nettisanomat 14.03.2002.

"I have a dream"

Martin Luther King


To mark its 40th anniversary, we reprint the words of Martin Luther King's "I have a dream" speech.

Pertti Manninen
Martin Luther King's "I have a dream" speech

Five score years ago, a great American, in whose symbolic shadow we stand today, signed the Emancipation Proclamation. This momentous decree came as a great beacon light of hope to millions of negro slaves who had been seared in the flames of withering injustice. It came as a joyous daybreak to end the long night of their captivity. But one hundred years later, the negro still is not free.

One hundred years later, the life of the negro is still sadly crippled by the manacles of segregation and the chains of discrimination. One hundred years later, the negro lives on a lonely island of poverty in the midst of a vast ocean of material prosperity. One hundred years later, the negro is still languishing in the corners of American society and finds himself an exile in his own land. So we have come here today to dramatise a shameful condition.

In a sense we have come to our nation's capital to cash a cheque. When the architects of our republic wrote the magnificent words of the constitution and the Declaration of Independence, they were signing a promissory note to which every American was to fall heir. This note was a promise that all men, yes black men as well as white men, would be guaranteed the inalienable rights of life, liberty, and the pursuit of happiness.

It is obvious today that America has defaulted on this promissory note insofar as her citizens of colour are concerned. Instead of honouring this sacred obligation, America has given the negro people a bad cheque which has come back marked "insufficient funds". But we refuse to believe that the bank of justice is bankrupt. We refuse to believe that there are insufficient funds in the great vaults of opportunity of this nation. So we have come to cash this cheque - a cheque that will give us upon demand the riches of freedom and the security of justice. We have also come to this hallowed spot to remind America of the fierce urgency of now. This is no time to engage in the luxury of cooling off or to take the tranquillising drug of gradualism. Now is the time to make real the promises of democracy. Now is the time to rise from the dark and desolate valley of segregation to the sunlit path of racial justice. Now is the time to lift our nation from the quicksands of racial injustice to the solid rock of brotherhood. Now is the time to make justice a reality for all God's children.

It would be fatal for the nation to overlook the urgency of the moment. This sweltering summer of the negro's legitimate discontent will not pass until there is an invigorating autumn of freedom and equality. Nineteen sixty-three is not an end, but a beginning. Those who hope that the negro needed to blow off steam and will now be content will have a rude awakening if the nation returns to business as usual. There will be neither rest nor tranquillity in America until the negro is granted his citizenship rights. The whirlwinds of revolt will continue to shake the foundations of our nation until the bright day of justice emerges.

But there is something that I must say to my people who stand on the warm threshold which leads into the palace of justice. In the process of gaining our rightful place we must not be guilty of wrongful deeds. Let us not seek to satisfy our thirst for freedom by drinking from the cup of bitterness and hatred.

We must forever conduct our struggle on the high plane of dignity and discipline. We must not allow our creative protest to degenerate into physical violence. Again and again we must rise to the majestic heights of meeting physical force with soul force. The marvellous new militancy which has engulfed the negro community must not lead us to distrust of all white people, for many of our white brothers, as evidenced by their presence here today, have come to realise that their destiny is tied up with our destiny and their freedom is inextricably bound to our freedom. We cannot walk alone.

And as we walk, we must make the pledge that we shall always march ahead. We cannot turn back. There are those who are asking the devotees of civil rights, "When will you be satisfied?" We can never be satisfied as long as the negro is a victim of the unspeakable horrors of police brutality. We can never be satisfied as long as our bodies, heavy with the fatigue of travel, cannot gain lodging in the motels of the highways and the hotels of the cities. We can not be satisfied as long as a negro in Mississippi cannot vote and a negro in New York believes he has nothing for which to vote. No, no, we are not satisfied, and we will not be satisfied until justice rolls down like waters and righteousness like a mighty stream.

I am not unmindful that some of you have come here out of great trials and tribulations. Some of you have come fresh from narrow jail cells. Some of you have come from areas where your quest for freedom left you battered by the storms of persecution and staggered by the winds of police brutality. You have been the veterans of creative suffering. Continue to work with the faith that unearned suffering is redemptive.

Go back to Mississippi, go back to Alabama, go back to South Carolina, go back to Georgia, go back to Louisiana, go back to the slums and ghettos of our northern cities, knowing that somehow this situation can and will be changed. Let us not wallow in the valley of despair.

I say to you today, my friends, so even though we face the difficulties of today and tomorrow, I still have a dream. It is a dream deeply rooted in the American dream.

I have a dream that one day this nation will rise up and live out the true meaning of its creed: "We hold these truths to be self-evident: that all men are created equal."

I have a dream that one day on the red hills of Georgia the sons of former slaves and the sons of former slaveowners will be able to sit down together at a table of brotherhood.

I have a dream that one day even the state of Mississippi, a state sweltering with the heat of injustice, sweltering with the heat of oppression, will be transformed into an oasis of freedom and justice.

I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the colour of their skin but by the content of their character.

I have a dream today.

I have a dream that one day down in Alabama with its viscious racists, with its governor having his lips dripping with the words of interposition and nullification, one day, right there in Alabama, little black boys and black girls will be able to join hands with little white boys and white girls as sisters and brothers.

I have a dream today.

I have a dream that one day every valley shall be exalted, every hill and mountain shall be made low, the rough places will be made plain, and the crooked places will be made straight, and the glory of the Lord shall be revealed, and all flesh shall see it together.

This is our hope. This is the faith that I come back to the south with. With this faith we will be able to hew out of the mountain of despair a stone of hope. With this faith we will be able to transform the jangling discords of our nation into a beautiful symphony of brotherhood. With this faith we will be able to work together, to pray together, to struggle together, to go to jail together, to stand up for freedom together, knowing that we will be free one day.

This will be the day when all of God's children will be able to sing with a new meaning, "My country, 'tis of thee, sweet land of liberty, of thee I sing. Land where my fathers died, land of the pilgrim's pride, from every mountainside, let freedom ring."

And if America is to be a great nation this must become true. So let freedom ring from the prodigious hilltops of New Hampshire. Let freedom ring from the mighty mountains of New York. Let freedom ring from the heightening Alleghenies of Pennsylvania!

Let freedom ring from the snowcapped Rockies of Colorado!

Let freedom ring from the curvaceous slopes of California!

But not only that; let freedom ring from Stone Mountain of Georgia!

Let freedom ring from Lookout Mountain of Tennessee!

Let freedom ring from every hill and every molehill of Mississippi. From every mountainside, let freedom ring.

And when this happens, when we let freedom ring, when we let it ring from every village and every hamlet, from every state and every city, we will be able to speed up that day when all of God's children, black men and white men, Jews and Gentiles, Protestants and Catholics, will be able to join hands and sing in the words of the old negro spiritual, "Free at last! Free at last! Thank God Almighty, we are free at last!"



I have a dream

On August 28 1963, Martin Luther King stood on the steps of the Lincoln Memorial and delivered a speech that made America - and the whole world - sit up and listen. Gary Younge explains how it came about, how President Kennedy tried to stop it, and why it is as important now as it was then

Children of the Dream

Ben Okri celebrates the 40th anniversary of Martin Luther King's "I have a dream" speech with a new poem

'Let freedom ring...'

To mark its 40th anniversary, we reprint the words of Martin Luther King's "I have a dream" speech

Thursday August 21, 2003
The Guardian


  I have a dream.
"Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän." Pertti Manninen, nettisanomat 14.03.2002.

Nettisanomat 5 vuotta sitten Martin Luther Kingin "I have a Dream"- puheen 40-vuotispäivänä. Nettisanomat torstaina 2003-08-29.


2. asuskirjoitus matkalla sunnuntaina 2008-11-02

Matkalla kahvilaan mietin taas aihetta.

Otsikoksi Sauli Niinistö oikeudenmukaisuuden asialla. Kontrasti Jyrki Kataiseen ja Matti Vanhaseen dramaattinen.


Veronalennukset ovat Kataisen ja Vanhasen erityisessä suojeluksessa, rikkaita suosivat. Ensimmäisiksi töikseen hallitus heti vaalien jälkeen alensi tuloveroja, autoveroa ja nyt syksyllä metsänmyyntitulojen veroa ja sukupolvenvaihdoksen valekaavussa yrittää poistaa rikkailta perintöveron.

Eläkkeitä korotetaan vuosia myöhemmin, ehkä ensi vuoden lokakuussa, ei ainakaan samalla vauhdilla kuin veronalennuksia.  Nyt siis taas tapellaan palkkaveron alennuksista vaikka maailma kaatuisi, ja verotulot tippuisivat dramaattisesti, niin valtion kuin kuntienkin. Se siitä.

Sauli Niinistö ennakoi vaikeita aikoja ja esittää keskustelun alle asuntojen roskapankkia, ts. jos lainojen hoito kävisi ihmisille mahdottomaksi heistä riippumattomista syistä, työttömyys, sairaus jne. niin ei tarvitsisi heti muuttaa pois kodistaan vaan voisi jäädä siihen roskapankin vuokralaiseksi ja jopa lunastaa asunnon takaisin kun tilanne paranisi.

Ehdotushan ei ole millään lailla uusi. Nettisanomatkin kirjoitti siitä jo vuosia sitten, mutta uutta olisi se, että näin myös toimittaisiin, siis yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisesti. Pelastettaisiinkin pankin myös pankin asiakkaat ei pelkästään pankin omistajia, niin kuin viimeksi tehtiin.
Pertti Manninen.
asus3
maanantai 2008-11-03

Lähtiessäni taas kahvilaan, katsoin kuitenkin sen verran nettiä, että silmään osui fivethirtyeight.com- niminen sivusto. Siellä oli jonkinlainen ajantasainen analyysi kaikista polleista, joita oli suoritettu Obaman ja McCainin välillä. Osama näyttää voittavan kun vaalit ovat jo huomenna, joten pianhan se selviää.

Muutenkaan ei vaaleilta ole voinut välttyä, niitä tulee tuuteista jatkuvasti. Miten muu maailma suhtautuu ehdokkaisiin? Kai aika yleisesti toivotaan Obaman voittoa. Esim. Ruotsin televisiossa näytettiin jopa sellaisetkin luvut kuin jotakin 65-5 noin suunnilleen, loput eivät ilmaisseet kantaa muistinvarainen, jonka tarkistan jos lähteen vielä löydän.

Edellinen kirjoitus loppui ehkä töksähtäen kun akku sammui ja tuli shut down, oli kuitenkin tallessa!

Jatkoa. Pankkiasiaa:

SYPin, Unitaksen ja Nordean huimaa eläkettä nauttiva pankinjohtaja Markku Pohjola yrittää pestä edellistä pankkikriisiä, unohtaen että tuella pankit pidettiin pystyssä. Tukea oli monenlaista pääomatukea. Lue kirjoitus Tukea se on takaisinmaksettukin tuki (Nettisanomat 1999-12-09) ja Säästöpankkien pilkkomisesta tullut tuki, josta KOP ja SYP eli siis Nordea sai puolet. Kysymys on miljardeista markoista, kyllähän Pohjola sen hyvin tietää, vaikka heittäytyy tietämättömäksi.

Erittäin häpeällistä, koska hänhän oli juuri SYPin neuvottelija. Lue Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu (Matti Inha, Postipankki, Nettisanomat 1999-09-23).

Tässä sitä tälle päivälle. Nämä kirjoitukset pitää jotenkin ujuttaa muuhun,  esim. haudalla käyntiin viime lauantaina. Tänään aurinko paistaa, muutama astetta lämmintä. Olo on kuitenkin sen verran viluinen, että tokkopa uimahalliin tänään lähden, vaikka varusteet mukana ovatkin.

Edellinen kirjoitus Peurungan ravintolassa lauantaina 2008-1-01 ja tämä tänään Eskon kahvilassa maanantaina 2008-11-03 klo 11:44.
Pertti Manninen
Nettisanomat. Pääkirjoitus ja ajankuvia.

Akun lataus vähenee noin 10 % -yksikköä parissa kymmenessä minuutissa (epätarkka havainto).
2008-11-03
Surkeita  selityksiä

Helsingin Sanomat ja Sanoma Oyj on ahne.

Tv:n kuluttajaohjelma kysyi miksi jakelua koskevat ilmoitukset, siis se, ettei lehteä ole jaettu, ovat muuttunet maksullisiksi siis soittajalle.
Joku naisrenki oli pistetty vastaamaan, jotenkin näin:

Tässä aluksi pitää selostaa, että tämä liittyy puhelinvaihteen uudistamiseen, kaikki numerot ovat muuttuneet valtakunnallisesti tunnetuiksi 020- alkuisiksi. Operaattori määrää hinnan eikä lehti saa mitään tästä.

Hopo höpö lehti voi pitää numerot maksuttomina, mutta yhteiskuntaan läpilevinnyt ahneus ja bisnesajattelu on nyt lyönyt läpi lopullisesti Helsingin Sanomissa ja Sanoma Oyj:ssä.

Miten lehti voi puolustaa enää kuluttajia jos se itse syyllistyy samaan.

Muistammehan näiden valtion neropattien verovirastossa ja työvoimatoimistossa, kelassa jne, kun matkapuhelimella soitto maksoi maltaita. Köyhät eivät voineet enää puhelimella asioida näissä paikoissa ja muutos oikeuskanslerin vaatimaan kohtuullisuuteen kesti vuosikausia. Silloinkin nämä edustajat kirkkaalla naamalla väittivät että laitos ei hyödy yhtään mitään vaan kaikki menee operaattoreille. Näistä Helsingin Sanomat sentään kirjoitti, mutta eipä kirjoita enää lähdettyään itse tälle bisneslinjalle.

Tilanne on aivan sama Itellan jakelussa, lehti jää tulematta ja soitto maksaa soittajalle! Nurinkurista humpuukia.

Kuluttajalautakunnat sen kun vaan hyväksyvät pankkien yksipuolisen oikeuden koron nostoon jne.

Entä sitten se, että vuokra nousee entisellä yleishyödyllisellä rakentajalla kymmenisen prosenttia ja selityksiä piisaa. Palaan myöhemmin asiaan, ehkä jos viitsin.
Pertti Manninen
20081103

Sitten tämä SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen yhtyy veronkevennysvaatimuksiin ja toivoo, että joskus myöhemmin veroja muutettaisiin oikeudenmukaisemmiksi. Keskisuomalaisen otsikko eilen sunnuntaina 2008-11-02.

20081103

Surkeita selityksiä

Kansanedustaja Jyrki J. Kasvi, joka hyvin ansioituneesti yritti estää sähköisen äänestyskokeilun, ei pistänyt fiaskoa oikeusministeri Tuija Braxin syyksi, koska kokeilusta oli tehty päätös edellisen hallituksen aikana eikä päätöksiä voi muutaa. Kuinka järkevä mies voi päästellä suustaan näin poliittisesti tarkoituksenmukaista löpinää.

Sähköisestä kokeilusta vastasi tämä ministeri Tuija Brax joka ei ollut tässä asiassa tehtäviensä tasalla, eikä tietenkään siinäkään että hän nyt heti vaalituloksen jälkeen järjestää uusille valtuustonpuheenjohtajille kurssin, jossa kerrotaan että puhujapöntöstä ei saa julistaa rasismia. Minkälaisina ääliöinä hän valtuutettuja pitää. Lakia pitää kaikkien noudattaa, ei siinä mitään kursseja tarvita.

Äänestyssähläyksestä kantaa vastuun myös pääministeri Matti Vanhanen, mutta eihän hänen tasoisellaan demokratiakäsityksellä voi muuta odottaa kuin fiaskoja fiaskojen perään. Tällä tarkoitan sitä, että jostakin lehdestä löysin ihan vakavalla naamalla ja mielellä tehdyn pääministerin ehdotuksen siitä, että sähköinen äänestys olisi siitä, hyvä, että voitaisiin ennen vaalipäivää seurata tosiaikaisesti päivittäin vaalien tilannetta ennakkoäänestyksessä. Kaivan jutun jostakin esiin. Se sopii niin hyvin tälle ajatusten aatelille, innovaatioiden intoilijalle, hyvinvoivien hyysääjälle. Seuraavat aakkoset tulossa.

Lue myös oikeusministeri Tuija Braxin demokratiakäsityksiä jutusta: Oikeus- ja temppuministerin vaaliuudistusta oikeuden valekaavussa (Nettisanomat 2008-04-24), jotenkin näin.

Maanantaina 2008-11-03 Pertti Manninen klo 12:23.

Latausta jäljellä 50 %.

Tänään torstaina 2008-10-30 NE TELEVISION LIVE  GUWAHATI DC COURT  mtv3.fi  Katainen ja Vanhanen tyrmäävät puhemies Niinistön v  grenade blasts in Kokraihar  Kuva Pertti Manninen.





Kuvia ja uutisnauhoja MTV3:n Seitsemän uutisista torstaina 2008-10-30.
Jarmo Korhonen  & Vanhanen ja Korhonen myöntävät keskustan virheet vaality - Matti Vanhanen  & Kirjailijat Sariola ja Sarkola saivat petostuomion - Grenade blasts in Kokraihar & Katainen ja Vanhanen tyrmäävät puhemies Niinistön v  - Mielenosoitus Lapin kansallispuvun kaupallista käyttöä vastaan & mies Niiniston veropuheet  -  Anne Kirste Aikio  USED BY THE FINNISH TOURIST INDUSTRY  PLEASE DON'T TAKE IT &  hallitusta taloustietojen pimittämisestä  -  Anne Kirste Aikio  Pentti Tiensuu  Rovaniemi  PLEASE DON'T TAKE IT & n virheet vaalityössä  Stora Enso kaavailee laajoja loma ... Kuvat Pertti Manninen.
 
guardian.co.uk  October 30 2008:
A selection of the best images from around the world

24 hours in pictures (13 pictures)

Keskustan vaalitappion pohjustusta heinäkuussa  2008.

"Tuloveroihin aiottua suurempi kevennys".

Keskisuomalainen tiistaina 2008-07-15.

Keskisuomalainen tiistaina 2008-07-15.
Keskisuomalainen tiistaina 2008-07-15.
Tuloveroihin aiottua suurempi kevennys.
Politiikka: Pääministeri Matti Vanhanen tyrmää oppositiojohtaja Jutta Urpilaisen vaatimukset päivähoitomaksujen poistamisesta.
Tuloveroon tulossa kirjattua isompi kevennys. Politiikka: Pääministeri Vanhasen mukaan seuraavien palkkasopimusten pitää olla maltillisia.
Kuva: Matti Vanhanen kommentoi kotimaan politiiikkaa maanantaina Pariisista. Kuva: Matti Vanhanen ja Sirkka Mertala osallistuivat Ranskan kansallispäivän juhlallisuuksiin Pariisissa maanantaina.  Isonna!
Vanhanen lupaa tuloverojen alenevan aiottua enemmän Ksml.fi 15.7.2008 02:20 (Päivitetty 15.7.2008 08:21) STT
Tuloveroihin on tulossa vaalikauden lopulla suurempi kevennys kuin mitä hallitusohjelmaan on kirjoitettu. Näin sanoo pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa. Pääministeri ei suostu kokoomuksen vaatimukseen koko kevennysvaran käyttämisestä jo ensi vuonna. Vanhasen mukaan kesän aikana on inflaatioriskin takia harkittava tarkkaan, miten veronalennus jaetaan vuosille 2009 ja 2010. Vanhanen uskoo, että kevennysten painotuksista päästään sopuun kokoomuksen kanssa, vaikka hallituksessa on aiemmin väännetty aiheesta kättä. Keskusta on halunnut painottaa kevennyksiä pieni- ja keskituloisille ja kokoomus puolestaan tasaisesti kaikissa tuloluokissa. Vanhasen mukaan tuloverokevennysten rinnalla valmistellaan myös se, miten estetään tuloverotuksen kiertäminen yhtiöverotuksen kautta.  ksml.fi

 Nettisanomat N:o 823. Maanantai 2008-07-14
Kuva. Lexusluxus  - Kuva. Päämisteri Matti Vanhanen kunnia-aitiossa Ranskan vallankumouksen vuosipäivän paraatissa  - "Haluttomuus vai kyvyttömyys?" Kalle Isokallio.



Kalle Isokallio. Kolumni. Iltalehti maanantaina 2008-07-14.
Haluttomuus vai kyvyttömyys?

Kun hallituksella ei ole näkemystä siitä minne sen pitäisi Suomea viedä, se keskittyy 
tulevaisuuteen varautumisen sijasta näpertelemään ...
Kuva: "Lexusluxus". Helsinki. Nordenskiöldinkatu. Lauantaina 2008-07-13 klo puoli yhdeksän aikaan illalla. Isonna!
Kuva:
"Päämisteri Matti Vanhanen presidentti Nicolas Sarkozyn takana kunnia-aitiossa Ranskan vallankumouksen vuosipäivän paraatissa." Pariisi. Champs Elysée. Maanantai 2008-07-14 iltapäivällä France24:n uutislähetyksestä. Isonna! Kuvat Pertti Manninen.
Kalle Isokallio. Kolumni. Iltalehti maanantaina 2008-07-14.
Haluttomuus vai kyvyttömyys?
Kun hallituksella ei ole näkemystä siitä minne sen pitäisi Suomea viedä, se keskittyy tulevaisuuteen varautumisen sijasta näpertelemään tämän päivän ongelmien kanssa tarjoten niihin eilisen ratkaisuja.
Harvoin, jos koskaan maassamme on ollut näin huonosti johdettu ja vain lyhyen tähtäimen tavoitteiden perässä säntäilevä hallitus. Vanhasen toista hallitusta tulee historia kutsumaan päiväperhohallitukseksi.
...
Suomella on kaksi vaihtoehtoa. Joko annetaan kansainvälisen kilpailun romuttaa yhteiskunta tai ryhdytään toimenpiteisiin Suomen pelastamiseksi. Nykyinen hallitus on valinnut antaa-mennä vaihtoehdon, mutta meillä on mahdollisuus valita seuraavissa eduskuntavaaleissa sen tilalle hallitus, joka haluaa pelastaa Suomen. Se varmaan älyää ryhtyä verottamaan pääomaa samalla ankaruudella kuin työntekoa.
Kolumni kokonaan! 
Extra:
Kansainvälinen parturi & Myyttejä ja mainoslauseita.
Miten aforismi syntyy? (Kirjailija Kalle Isokallio ja kirjailija Seppo "Bisquit" Ahti.) Lue!

Päivän arkistohelmi 2007-03-06.  

Nettisanomat  Tiistai 2007-03-06   "Tätä linjaa pitää jatkaa. Kiitos. Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit."
 
Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma vaalitentissä. FST5:n kuvasta tiistaina 2007-03-06 Pertti Manninen. Isonna!  Jatkuu!
Lue myös! 
Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ...Lue!
 

Yksi tai kaksi on joukosta poissa. Selviä ja hiukan epäselviäkin kuvia Ylen uutislähetyksestä, johon vastuunpakoilija oikeusministeri Tuija Brax ei uskaltanut tulla. Tänään keskiviikkona 2008-10-29. Kuvat Pertti Manninen.
Ohjeet  -  Bensakortti  -  Kortti kädessä  -  Kimmo Sasi, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja  -  Kortteja puulaatikossa  -  Äänestäjä (hämärässä)  -  Kortti pahvilaatikossa  -  Antti Jääskeläinen, oikeusministeriön vaalijohtaja  -  Numeron valitseminen (hämärässä)  -  Välkommen att rösta  - Jukka IIvonen, Tietoenatorin edustaja  - Kortti ja nuoli?  Isonna!
 
Mikä on SDP:n ex-kansanedustaja Jouni Backmanin rooli äänestysskandaalissa?
Tässä vain kysymys. Pudottuaan eduskunnasta entinen ministeri ja kansanedustaja Jouni Backman sai suojatyöpaikan juuri täältä Tietoenatorista jonkinlaisena yhteiskuntasuhteiden johtajana valtioon ja kuntiin päin. Tuntuisi, siis tuntuisi, siltä, että tämä sotku: yli kahdensadan äänestäjän epäonnistuminen äänensä antamisessa tässä sähköisessä äänestyskokeilussa, on tapahtunut juuri hänen osastonsa vastuulla. Lisää skandaalista ihan varmasti. Pertti Manninen keskiviikkona 2008-10-29. Tulossa!

guardian.co.uk, Tuesday October 28 2008

79th Anniversary of the Wall Street Crash
Gallery (12 pictures)
This week marks the 79th anniversary of Black Monday and Tuesday - October 28 and 29, 1929 - when the Wall Street Crash gathered pace
 
The Great Depression compared with today (8 pictures)
With the current financial and economic crisis in the United States, many people are asking whether this is history repeating itself

Archive: Financial meltdowns of the past (10 pictures)
Many commentators have drawn parallels between today's market turmoil and the Wall Street crash of 1929. But every financial crisis has its own special characteristics. Here we publish original reports from the Guardian archive about financial meltdowns of the past to see if history can provide any guide to what may lie ahead


Timo Soinin voitto: Matti Vanhanen ei vie Suomea Natoon. Pääkirjoitus. Tiistai 2008-10-28.
Tämä on jo luettavaa vanhoillakin silmillä.
Ensimmäinen lause uudella miniläppärillä, kun tekstin kooksi vaihtoi 16.

Matkalla kahvilaan mietin ensimmäisen jutun otsikkoa. Päädyin jo kerran käyttämääni (v. 1999) uusi demokratia on täällä nyt. Tämän kilonpainoisen jaksaa jo repussa kantaa huomaamatta.

Luen Ilta-Sanomista pääministeri Matti Vanhasen selityksiä vaalitappion syistä. Luen SDP:n edustajien selityksiä vaalitappion syistä. Eilen en lukenut mutta näytti lööpeissä olevan kokoomuksen Jouni Katainen ja Timo Soinin vaimo.

Vaalien, kunnallisvaalien, suurin poliittinen merkitys lienee Vanhasen väistymisestä ja sitä kautta hänen salaisten Nato-haaveiden tyrmäyksestä. Näin ollen Soinia äänestäneet tekivät Suomelle uskomattoman teon: Suomea on tämän jälkeen vaíkea viedä Natoon. Vanhanen joka muutoin ei saanut mitään aikaiseksi, peruskannattajien ja heikommin toimeentulevien kannalta, suunnitteli jäävänsä historiaan Suomen Natoon viejänä, jääkin historiaan hölmönä pääministerinä, joka riiteli oikeudessa tyttöystävänsä paljastuskirjoituksista, aika harmittomista.

Toinen Vanhasen hanke kodin myyminen näyttää sekin menneen puihin. Näin ollen hän ei siinäkään näytä pystyvän  hyödyntämään oman asunnon myyntivoiton verottomuutta, aika näyttää.

Hovioikeus antanee pian päätöksen Pääministerin morsian-asiassa, ainakin julkisuutta piisaa tälle Vanhasen kakkoshallituksen lanseeraajalle TV:n vaalitentissä. Kolmonen jäänee haaveeksi. Ei Keskusta kestä enää viidettä vaalitappiota. Puoluekoneisto pitää siitä huolen. Imago on tärkeä ja Vanhanen on sen tuhrinut mitäänsaamattomuudellaan ja rikkaita suosivilla linjauksillaan.

Katainen näyttää antavan jatkuvasti Juudaksen suudelmia, kehuessaan ja ymmärtäessään Vanhasen hallitustyöskentelyä ja oikeudenkäyntejä. Nauraa oikeasti partaansa, jos sellainen kasvaa.

Nyt tulee linkki joten tämä ensimmäinen kirjoitus pitää lopettaa ja ihailla sitten myöhemmin tulosta.

Pertti Manninen
tiistaina 2008-10-28

Bisquit jää illaksi.
Sama.

Lue myös!

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?
http://www.nettisanomat.com/2006/12/03/lehti.html#eksyiko

Iltalehti maanantai 2007-03-19. Susan Kurosen kirjasta tutkintapyyntö.
http://www.nettisanomat.com/2007/03/23/etusivu.html#susankurosen

Satunnaisia löytöjä huussin perältä! 
http://www.nettisanomat.com/2007/03/23/etusivu.html#satunnaisia

SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Maanantai 2007-03-19.
http://www.nettisanomat.com/2007/03/23/etusivu.html#sdpputosikeskustan

Vihreät seksillä hallitukseen?
http://www.nettisanomat.fi/2007/04/03/etusivu.html#vihreat

Suomalaiset herrasmiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen
http://www.nettisanomat.fi/2007/04/13/etusivu.html

Sipoo-Sibbo. Viimeinen naula pääministeri Vanhasen arkkuun. Pääkirjoitus. Torstai 2007-07-05.
http://www.12.fi/viikkosanomat/2008/05/18/etusivu.htm#sipoosibboviimeinen

Kaikki Pääministerin morsian -kirjan syytteet hylättiin Wau!
http://www.nettisanomat.com/2008/03/05/etusivu.htm

Matti Vanhasen vaalirahailmoitus 2007
http://www.12.fi/viikkosanomat/2008/05/15/etusivu.htm#ilmoitus


Pääministeri  Matti Vanhanen vastaa kunnallista kansanäänestystä koskevaan kysymykseen.
http://www.nettisanomat.com/2008/10/24/etusivu.html#paaministeri

Lue myös!

Uusi demokratia on täällä nyt (1999)
http://www.nettisanomat.fi/1999/08/19/netti1708.htm#uusidemokrati

Lisäys 2 päivää myöhemmin torstaina 2008-10-30.
Seuraava 2007-07-05 kirjoitettu teksti tuli luettua uudestaan vasta pääkirjoituksen 2008-10-28 kirjoittamisen jälkeen tarkistaessani linkkien toimivuutta. Täytyihin se tässä julkaista uudelleen sen osuvan ennustuksen (arvauksen) takia. Pertti Manninen.

Eripainos Nettisanomat. Torstai 2007-07-05


Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!
Nettisanomat mm. keskiviikkona 2006-10-04


Nettisanomat Torstai 2007-07-05. N:o 675. Helsinki-Metropoli.

Sipoo-Sibbo. Viimeinen naula pääministeri Vanhasen arkkuun. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Nettisanomat. Torstai 2007-07-05.

Keskusta ja pääministeri Matti Vanhanen onnistuivat vielä maaliskuun 2007 eduskuntavaaleissa säilyttämään kasvonsa, toisin kuin muuten SDP. Osaltaan tämä johtui siitä, että pääministerin Sipoo-seikkailut hyssyteltiin maakunnissa näkymättömiksi. Esim. Jyväskylässä ”puoluetta lähellä oleva” maakuntalehti Keskisuomalainen ei kirjoittanut asiasta yhtään mitään uutisissaan tai pääkirjoituksissaan tai päätoimittaja Erkki Laatikaisen kolumneissa. Juju onnistui yhden kerran, mutta tuskinpa toista. Vuoden päässä olevat kunnallisvaalit tuottavat Keskustalle ja pääministeri Matti Vanhaselle sellaisen murskatappion, että oksat pois! Ja samalla Matti Vanhanen pois! Arkkuun vaan muistelemaan menetettyjä mahdollisuuksia ex-puhemies Paavo Lipposen kaveriksi!

Peruskannattajajoukon ja aatteellisen perustan unohtaminen ei voi johtaa muuhun. Laskelmointi siitä, että tämä metropoli-imago toisi enemmän voittoja kuin tappioita tulee osoittautumaan vääräksi. Eihän Keskusta saanut Helsingistä kuin yhden kansanedustajan, tämän ”Sipoon syöjättären”, Pohjanmaalta lähtöisin olevan nyt helsinkiläistyneen aatteensa mammonalle ja metropolille myyneen pyrkyrin Mari Kiviniemen.

Voihan olla, että Keskustan oli pakko ryhtyä puolueen talouden pelastamisoperaatioihin noudattamaan slogania ”Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta”. Tätähän ulkopuolinen ei voi tietää, mutta jos näin on niin kuin näyttää olevan, niin ylistetty suomalainen korruptoitumattomuus onkin näköharhaa ja kansainväliset tutkimukset ovat hölynpölyä tässä suhteessa. Samaa sukua ovat vaalirahoitusseminaarit, joita pääministeri Matti Vanhanen ja pääministerin morsian Meri-Kukka Forsius ovat harrastaneet ja tahkoneet yhdessä.

Pääministerin syntilista ei lopu tähän. Osa peruskannattajista sai tarpeekseen EU:n perustuslain runnomisesta ja siitä läpinäkyvyydestä, jolla se eduskunnassa hyväksyttiin Suomen perustuslain vastaisesti. Tämä joukko, joka karkasi maaliskuun 2007 eduskuntavaaleissa, ei palaakaan vielä takaisin Keskustan riveihin ja kun lisää lähtee, tulos tulee olemaan surkea. Puolue, joka selvisi pääministeri Paavo Lipposen Irak-seikkailuista ja menetti vain pääministeri Anneli Jäätteenmäen, ei jää haikailemaan jonkun mitättömyyden perään, vaan vaihtaa tämän ajoissa uuteen aatteellisempaan henkilöön.

Sipoo-Sibbo. Viimeinen naula pääministeri Vanhasen arkkuun. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Nettisanomat. Torstai 2007-07-05.

Kuva. Sipoo-Sibbo. Vanhanen tyrmäsi Liljeströmin 8-4. Ottelusta jätetään protesti ja lopullinen tulos ratkeaa protestin tultua käsitellyksi. "Matti Vanhanen, statsminister, c. Christel Liljeström, orförande kommunstyrelsen i Sibbo". "I juridiska frågor sker det ofta sä här." FST5:n kuvista torstaina 2007-06-28 ja Bildin kuvasta maanantaina 2007-06-25. Kuvat yhdisteli hätäisesti Pertti Manninen. Isonna!

Lue myös!
Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Nettisanomat. Pääkirjoitus lauantaina 2006-12-03. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?

Läs!
Wadenström Blog http:// 360.yahoo.com/ wadenstrom

Eripainos Nettisanomat. Torstai 2007-07-05

"Vuosi sitten" edellisten vaalien 07 vaalikeskustelun välähdys tiistaina 2007-03-06.
Eripainos Nettisanomat. Torstai 2007-03-17.

"Tätä linjaa pitää jatkaa. Kiitos. Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit." Tiistai 2007-03-06  Isonna!

Lue myös!  Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!   VAALIPÄIVÄ HUOMENNA SUNNUNTAINA
Eripainos Nettisanomat. Torstai 2007-03-17.

Sanat & Merkitys
Ylen Suuri vaalikeskustelu 08 torstaina 2008-10-23 TV1

Pääministeri  Matti Vanhanen vastaa Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesosen kunnallista kansanäänestystä koskevaan kysymykseen. Toimittajana Jan Andersson
...
Andersson
Nyt te tyhjennätte tässä koko pajatson teidän pitää pysyä tässä asiassa nyt puhutaan kuntaliitoksista ja nyt on sen kysymyksen vuoro olkaapa hyvä

Pesonen
kiitoksia niin pääministeriltä kysyn sellaista meillähän on lainsäädäntö jossa kunnat kunnissa voidaan järjestää kunnallisia kansanäänestyksiä  ja se tapahtuu niin että  ensin kunnanvaltuusto päättää järjestetäänkö kansanäänestys ja sitten jos se järjestetään valtuusto päättää että noudatetaanko sitä kansanäänestyksen tulosta

oletteko  valmiit valmis toiminaan sen puolesta että kunnallisista kansanäänestyksistä tehdään sitovia ja  niin että kuntalaiset kuntalaisaloitteesta voidaan tällaisia järjestää
 
Vanhanen
joo no olen tässä erittäin vahvasti kunnallisen itsehallinnnon kannalla sen kannalla että kunnanvaltuustot kunnat itse voivat päättää siitä 
näit kansanäänestyksiä on järjestetty ne ovat muodollisesti luonteeltaan neuvoa-antavia  ja mutt että jokaisessa kunnassa päätetään se se erikseen

ei sitä kannata täältä ylhäältä päin määrätä mikä sen täsmällinen muoto on että ett olen lähidemokratian voimakas kannattaja kannatan kuntalaisten laajaa kuulemista ja kannatan myös kansanäänestyksiä silloin kun kunnat haluavat niitä järjestää

Andersson
tyydyttikö vastaus

Pesonen
ei todellakaan koska lainsäädännöstähän on kysymys ja lakeja säädetään eduskunnassa

Andersson
kiitoksia tästä vierailusta jatketaan eteenpäin
...

Sanat & Merkitys vuosia aikaisemmin!


Nettisanomat 2004

nettisanomat torstaina 07.10.2004.
"Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla."  Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Yksityinen kansalainen on tiedotusvälineiden armoilla. Niiden vastuu on siis suuri. Kuullessani selostusta maan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta minulle jäi se käsitys, että Euroopan ulkopuolellekin ollaan hyökkäämässä tai ainakin menemässä väliin tarvittaessa. Hätkähdin sitä helppoutta ja välinpitämättömyyttä joka uutisista hohkui, ainakin minulle. Vähän niin kuin läpihuutojuttuna! Minulla ei ollut silloin aikaa paneutua asiaan sen paremmin, päätin kyllä ottaa selvää, mutta aika kuluu niin yksityisessä elämässä kuin julkisessakin ja helpolla hyvät aikeet jäävät resurssien puutteen vuoksi toteuttamatta.

Tämän viikon maanantaina minulla oli mahdollisuus kuunnella Sävelradiota, jota juontaa Hannu Taanila. Jutut ovat hauskasti esitettyjä vaikka pohjimmiltaan ne syleilevätkin koko maailmaa, ovat siis oikeastaan vakavia. Tällä kertaa mieleeni, tai ainakin alitajuntaani, jäi  buffi Tiedonantajassa julkaistusta jutusta, jonka oli kirjoittanut joku venäläinen ja jonka ajatus oli siinä, että Nato tarvitsee Suomea. Vanteen viimeinen osa Venäjää vastaan on vielä natottamatta, jotakin tällaista.

Tiistaina puuhastelin viimeisen kerran Jouni Backmanin kanssa ja keskiviikkona hankin Aftonbladetin,. Asuinpaikkakunnalleni lehti tulee päivän vanhana ja se täytyy erikseen tilata, mutta palvelu pelaa hyvin tässä R-kioskissa. Kiitokset vaan!  Aftonbladet on samantapainen kuin suomalaiset iltapäivälehdet. Ruotsissa tapahtuneet murhat ja muut kamaluudet selostetaan tarkasti monilla, monilla sivuilla. Kulttuuriosastossa on kaksi sivua, mutta jutut yleensä ovat rautaa, siis minulle sopivia. Tiistain Aftonbladetin pääkirjoitus ja myös muu sisältö käsitteli tietenkin Barsebäckin ydinvoimalan sulkemista, mutta pääkirjoitussivulla oli myös "lyhyt" pääkirjoitus, jossa pääministeri Göran Persson selventää YK-mandaatin välttämättömyyttä. Kirjoitus kuului näin:

Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004. Ledare. FN-mandat såklart. 
- Det ska finnas ett mandat från FN så att det här sker inom folkrättens ram, det är ohyggligt viktigt. Statsminister Göran Persson klargjorde i går i Rapport vilka begränsningar som finns för den svensk-finska insatsstyrka inom EU som länderna enats om. Det vore bra om statsministern informerade sin försvarsminister om att det är FN-mandat som gäller, så att Leni Björklund i fortsättningen slipper sväva på målet i denna "ohyggligt viktiga" fråga.
Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004. Ledare. FN-mandat såklart.

Nyt muistin Taanilan puheenvuoron ja hankin käsiini kyseisen Tiedonantajan numeron kirjastosta. Samalla luin uusinta lehteä ja sieltä tarttui juttu, jonka kopioiminen maksoi 20 senttiä. Jutun nimi oli: Hallitus vie Suomea "täysillä" euroarmeijaan. Turvallisuutta etsien valitsin tähän jutun alusta osan:
Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä" euroarmeijaan. Yrjö Hakanen.
Selonteko vie kohti laittomia sotia. "Hallituksen selonteossaan esittämästä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjan määritelmästä on pudotettu pois sotilaallinen liittoutumattomuus. Sen on korvannut osallistuminen Euroopan unionin sotilaalliseen toimintaan.
...
YK:n vai EU:n periaatteet?
Presidentti Tarja Halonen yhtyi viime viikolla YK:n yleiskokouksessa pääsihteeri Kofi Annanin esittämään tuomioon ilman YK:n mandaattia tapahtuvien sotatoimien laittomuudesta. Tämä linja ei näy kuitenkaan Matti Vanhasen hallituksen turvallisuusselonteossa, ei myöskään YK:n globalisaatioraportti, jota Halonen oli valmistelemassa. Suomen perinteisesti korostamien YK:n periaatteiden sijasta selontekoa hallitsevat EU:lle joulukuussa hyväksytyn turvallisuusstrategian ja unionin perustuslakiesityksen linjanvedot, joihin myös Suomen hallitus on sitoutunut.

Selontekoon on kirjattu kaikki EU:n perustuslakiesityksen velvoitteet, vaikka perustuslakia ei ole vielä edes hyväksytty. Selonteon mukaan Suomi osallistuu täysimääräisesti EU:n nopean toiminnan taistelujoukkoihin, pysyvään rakenteelliseen sotilasyhteistyöhön, keskinäisiin turvatakuisiin ja EU:n varusteluyhteistyöhön, jonka tarkoituksena on vahvistaa unionia "globaalina" toimijana". Armeijan varustelun painopiste on "vaativaan toimintaan kykenevien joukkojen" kehittämisessä. Tähän liittyy hallituksen ilmoitus rauhanturvalain "saattamisesta ajan tasalle". Nykyisen lain mukaan joukkoja voi lähettää vain sellaisiin rauhanturvaoperaatioihin, joilla on YK:n tai Ety-järjestön valtuutus. Perustuslakiesityksen mukaan EU on kuitenkin valmis ottamaan oikeuden tarvittaessa omiin käsiin ja toteuttamaan sotilaallisia interventioita ilman YK:n valtuutusta. Kyse on periaatteessa yhtälailla laittomasta sodankäynnistä kuin USA:n johtama hyökkäys Irakiin. Tältä kannalta on ymmärrettävää, että selonteossa ei esitetä selvästi myöskään arviota USA:n sotapolitiikan laittomuudesta."
...
Kuvateksti: Palaako myös suomalaisia tulevaisuudessa sinkkiarkussa laittomista sodista? Entä miten sopii liittoutumattomuuteen Irakissa sotaa käyvän Nato-Puolan lentäjien koulutuksen aloittaminen Suomessa?
Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä euroarmeijaan. Yrjö Hakanen.   (Sivu3, 4/5 palstaa kokonaan. kuva 3/4 palstaa. Kuvassa sotilaat kunniavartiossa sinkkiarkun sivuilla. Arkun päällä ja taustalla liehuva lippu näyttää Puolan kaksiväriseltä lipulta, tähtilippuja ne eivät ainakaan ole. Tekstin  lihavoinnit nettisanomien.) Tämä juttu kokonaan: Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä euroarmeijaan. Yrjö Hakanen. 

Ja tänään torstaina 07.10.2004 sitten suomensin Aftonbladetin lyhyen pääkirjoituksen, Ledare. FN-mandat såklart.
"Tottakai YK-mandaatti.
- YK:n mandaatti tarvitaan, jotta kaikki tapahtuu kansainvälisen oikeuden puitteissa, tämä on äärimmäisen tärkeää. Pääministeri Göran Persson selvensi eilen Raportti-ohjelmassa niitä rajoituksia, jotka sisältyvät ruotsalais-suomalaiseen suoritusvoimaan (nopean toiminnan joukkoihin) EU:ssa, joista maat ovat sopineet. Olisi hyvä jos pääministeri huolehtisi siitä, että hänen puolustusministerinsä tulisi myös informoiduksi siitä, että juuri YK-mandaatti on kysymyksessä. Näin Leni Björklund pääsisi jatkossa irti hapuilustaan kertoessaan tästä "äärimmäisen tärkeästä" kysymyksestä." Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004.
(Suomentanut Pertti Manninen pyrkien säilyttämään sisällön oikeellisuuden tuntematta sen kummemmin Ruotsissa vallinnutta keskustelua asian ympärillä.)

Lopuksi sitten yhteenveto edellisestä. Se kiteytyi seuraavaksi: Turvallisuutta etsimässä.
Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla. Ruotsin pääministeri Göran Persson teki selväksi, että tarvitaan YK:n mandaatti "nopean toiminnan joukkojen" operaatioihin. "FN-mandat såklart".  Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004.

Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen, nettisanomat. Torstaina 07.10.2004
http://www.nettisanomat.com/2004/10/07/paakirjoitusturvallisuutta.htm

Torstaina 21.10.2004. Irak. Päivittäin tapetaan siviilejä,  naisia ja lapsia. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat haukkuvat toisiaan ja lupaavat päättää sodan ja tappamisen kunniallisesti.  Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Siviilien ja muidenkin tappaminen jatkuu. 
Torstaina 21.10.2004. Irak. Det är offren som får betala. "Storföretagren kasserar in miljontals doillar från ett ockuperat folk." Aftonbladet tisdag 19.10.2004. Naomi Klein. Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2004/10/21/etusivu.htm
 

Nettisanomat 2005

UN celebrates 60th birthday with wreath laying, pledges to rise to new challenges
24 October – From its Headquarters in New York to its far-flung outposts on the front line in Afghanistan and other crisis points around the world, the United Nations today celebrated its 60th birthday with wreath layings for fallen colleagues, the ringing of the Harmony Bell and appeals to rise to the new challenges that lie ahead. www.un.org
http://www.nettisanomat.com/2005/10/24/etusivu.htm

Kuva 24.10.2005 lokakuun maanantaina klo 13:55.  "Lippu liehuu harmaana lokakuun päivänä, YK:n päivänä 2005." Pertti Manninen. Sarjasta "Liputuspäivä",
http://www.nettisanomat.com/2005/10/24/etusivu.htm

Nettisanomat 2006

Nettisanomat tiistai 2006-10-24
Kuva. "Sateenkaari eli unelma Rauhan maailmasta". Laukaa, Vuojärvi 24. lokakuuta 2006 klo 10.45. Kuva: Pertti Manninen. YK:n päivänä.
http://www.nettisanomat.com/2006/10/24/etusivu.html

Nettisanomat 2007

Pääkirjoitus. Mihin tämä johtaa?
"Eli tavallinen ihminen lähtee pienin resurssein ottamaan selvää yhteiskunnallisista epäkohdista",  Näin Jarno Jäppinen kirjoittaa  vuonna 2006  jutussaan Huikea mahdollisuus luovuudelle kirjoittaessaan jokamiehen mahdollisuuksista tehdä elokuva. Nettisanomat totesi seitsemän vuotta sitten vuonna 1999 analogisen asian, mielipiteen kirjoittamisen vapauden  jutussa Uusi demokratia on täällä nyt.Mihin tämä kaikki johtaa kysyi kuitenkin Croucho Marx jo vuonna 1932 toisessa yhteydessä kuitenkin anarkistisuudessaan kaikkea tarkoittaen. Pääkirjoitus tiistaina 2006-10-24. Pertti Maninen. Nettisanomat.
Lue myös! Pääkirjoitus. Suomi 2006. "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?"
http://www.nettisanomat.com/2006/10/24/etusivu.html#huikea

Sanat &  Merkitys
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Pankkitukea+antavan+valtion++pit%C3%A4%C3%A4+saada+my%C3%B6s+osa+voitoista/HS20081022SI1MA010s4
Pankkitukea antavan valtion pitää saada myös osa voitoista
Julkaistu: 22.10.2008 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
helsingin sanomat
"Asiakkailla ei niin väliäkö?"
Nettisanomat perjantaina 2008-10-24. Kommenttipääkirjoitus. Pertti Manninen. Julkaistu tässä. Ohje: Lue ensin sanat ja sitten merkitys.
Toissapäivänä Suomen hallitus julkisti, missä mitassa Suomi aikoo toteuttaa Euroopan rahaliiton Pariisin huippukokouksen päätökset rahoitusmarkkinoiden tukemisesta. Suomi varautuu takaamaan pankkien keskinäisiä vakuudettomia luottoja 50 miljardiin euroon saakka ja sen lisäksi antamaan pankeille neljä miljardia euroa pääomatukea.
Suomi varautuu takaamaan pankkien keskinäisiä vakuudettomia luottoja 50 miljardiin euroon saakka ja sen lisäksi antamaan pankeille neljä miljardia euroa pääomatukea.
Kauhuskenaario: Jos kaikki pankit menevät vararikkoon. niin koko summa kaatuu takaajan niskaan
Kauhuskenaario: Pankeille annetaan ensin neljä miljardia ja sitten 50 miljardin luotot kaatuvat takaajan niskaan.
Päätökset ovat yhdensuuntaisia muiden euromaiden sekä Britannian ja Ruotsin julkistamien toimien kanssa. Takausten tavoitteena on saada pankkien keskinäiset rahamarkkinat taas toimimaan ja näin edesauttaa pankkien mahdollisuutta suorittaa yhteiskunnallista tehtäväänsä. Yksikään Suomessa toimiva pankki ei ole toistaiseksi ilmoittanut tarvitsevansa pääomatukea, mutta ilmoittamalla jo tässä vaiheessa varautumisestaan mahdolliseen tukeen hallitus pyrkii vahvistamaan pankkien luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa rahoittaa asiakkaitaan.
Pankkien yhteiskunnallinen tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa, Muunlainen yhteiskunnallinen tehtävä on vitsi. Valtiolla on ainakin perinteisesti ollut muukin yhteiskunnallinen tehtävä kuin rikkaiden varallisuuden kasvattaminen. Eihän mikään pankki tietenkään vielä ilmoita tarvitsevansa apua, kun ehtoja ollaan vasta laatimassa.  Kyllä kai jokainen ottaa rahaa mieluimmin negatiivisella tai nollakorolla kuin jollain plus-merkkisellä korolla.
Suomen uusin pankkitukipaketti herättää kuitenkin myös kysymyksiä, joihin on toistaiseksi saatu osin jopa ristiriitaisia vastauksia.

Ei ole mikään uutinen että Vanhasen hallitukselta saadaan ristiriitaisia vastauksia asiaan kuin asiaan. Näkemys yhteiskunnan kehittämisestä puuttuu, jos sellaiseksi ei sitten katsota rikkaiden olojen parantaminen ja sementoiminen ja köyhien aseman luvattoman hidas parantaminen, ensi vuonna ja sitä seuraavanakin, muttei nyt ja tässä.
Eräissä muissa euromaissa sekä Britanniassa ja Ruotsissa pankkien pääomatuki on sidottu siihen, että yhteiskunta lähtökohtaisesti tulee pankkien merkittäväksi omistajaksi. Näin pankkeja tukevat valtiot haluavat lähettää tärkeitä viestejä. Pankkien omistajat ovat vastuussa pankkinsa valvonnasta ja siksi heidän pitää myös maksaa epäonnistumisesta hinta, joka on tässä tapauksessa se, että valtio ottaa osan pankin omistuksesta itselleen. Toinen viesti on se, että kun veronmaksajien rahoja tarvitaan pankkien tukemiseen, on myös kohtuullista, että veronmaksajat pääsevät osallisiksi kriisin jälkeisestä mahdollisesta noususta.
Järkeviä sanoja, jotka kuitenkin hallitus ja lainsäädäntöneuvos Pekka Laajanen haluavat unohtaa kaiken löpisemällä päättömyyksiä, jottei tällaista vahinkoa pääsisi käymään.
Viime pankkikriisissä 1990-luvulla Suomi ei ottanut haltuunsa pääomatukea saavien pankkien osakkeita. Pankkikriisin hinta jäi tältäkin osin veronmaksajien taakaksi, ja pankkien omistajat pääsivät yksin hyötymään alan uudesta noususta. Nyt valtiovarainministeriössä aiotaan tehdä sama uudestaan. Ministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtaja ilmoitti käsityksenään, että pankeilta ei haluta osakkeita pääomien vastikkeeksi. Eilen, kun pääministeriltä vihdoin oli mahdollisuus asiaa kysyä, hän vastasi, että "omistuksen liittäminen tullaan ottamaan tuen ehtoihin".
Toivottavasti pääministeri tietää Suomen hallituksen linjan paremmin kuin valtiovarainministeriön ylijohtaja.
Ylijohtaja on joku toinen, mutta lopputulokseksi voi kuitenkin ennustaa vesitystä ja kosmetiikkaa.
Viime pankkikriisistä on jäänyt suomalaiseen yhteiskuntaan pitkä ja raskas varjo, koska ihmisille jäi käsitys, että valtiovarainministerin puheisiin uskoneet, valuuttalainoja ottaneet ihmiset pantiin maksamaan väärästä arviostaan viimeisen päälle mutta pankkien omistajien ei tarvinnut yhteisessä katastrofissa antaa mitään omistaan. Luulisi, että tästä Esko Ahon hallituksen raskaasta moraalisesta taakasta olisi jotain opittu.
Huvittavia sanoja. “Jäi käsitys” ikään kuin näin ei olisi oikeasti tapahtunut. Miksei voi kirjoittaa suoraan, että pankkien omistajat kyllä pelastettiin ja kansalaiset ja yrittäjät hukutettiin. Ei Esko Ahon jallituksen (painoviehe, jota ei raaskinut korjata.) taakka ole moraalinen, vaan ihan konkreettinen.
Valtiovarainministeriön toiminta on tässä kriisissä muutoinkin ollut hämmentävän hapuilevaa ja välttelevää. Ministeriön poliittinen johto ja virkamiesjohto eivät ole joko kyenneet tai uskaltaneet kertoa julki käsityksiään meneillään olevan kriisin mittasuhteista ja vaikutuksista. On puhuttu vain pakollinen ja vain pakon edessä. Samaan aikaan kriisi on levinnyt jokaisen suomalaisen mieliin ja vaikuttaa näin joka päivä kansantalouteen.
Mitä voi odottaa valtiovarsainministeri (toinen painovirhe, joika jäi korjaamatta) Jyrki Kataiselta joka väärensi  nuorisojärjestönsä pöytäkirjan päästäkseen aikoinaan puoluekokousedustajaksi. Väärennös jäi kaveripoliisien esitutkinnan asteelle jos siihenkään.
Tässä suhteessa myönteinen poikkeus on Suomen Pankki, jonka johto on nähnyt vaivaa selittääkseen Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja muidenkin keskuspankkien toimien logiikkaa ja vaikutuksia. Oikea-aikainen ja asioiden suhteita valottava tieto auttaa ihmisiä asettamaan rahoituskriisin omassa elämässään oikeisiin mittasuhteisiin. Päät pois pensaasta, valtiovarainministerit!
Suomen pankkia johtaa oikea tosi lamanaiheuttaja-ammattimies aikoinaan, valtiovarainministeri Erkki Liikanen, hyvä jos on jotain oppinut.
Keskustele aiheesta  Tulosta juttu  Lähetä linkki
Helsingin Sanomat
[email protected]
(Kirjoitus kokonaisuudessaan.)
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Sanat & Merkitys kolme ja puoli vuotta aikaisemmin!

Nettisanomat  20.01.2005

nettisanomat
torstaina 20.01.2005 "Laajakaistaa odotellessa." PM.
edellinen 13.01.2005 - seuraava 27.01.2005


Velallinen kulkemassa riisuttuna pankin oven ohi.
Julkaistu ainakin 17.10.2002. Kuva: Pertti Manninen

"On myös moraalitonta, että pankeille on annettu oikeus periä luottotappionsa kahteen kertaan, ensin ne maksettiin veronmaksajilta puristetuin tukirahoin ja nyt niitä yritetään periä konkurssiin ajettujen ihmisten pienistäkin tuloista jo toiseen kertaan." Seppo Haavisto Äänekoski

Kokoelmasta kirjoituksia nettisanomat.com 17.10.2002.
"Sanomia suojatyöpaikasta." "Kommentteja ...."

Helsingin Sanomat. Janne Virkkunen vastaava päätoimittaja, Reetta Meriläinen päätoimittaja uutiset, Heleena Savela päätoimittaja, viikonlopputoimitus, Mika Pettersson toimituspäällikkö uutiset, Kimmo Pietinen toimituspäällikkö, uutiset, Pekka Kukkonen, toimituspäällikkö, kehitys. Julkaisija Helsingin Sanomat Oy.

Nettisanomat.com ja nettisanomat.fi. Pertti Manninen vastaava päätoimittaja.
Helsingin Sanomat torstaina 20. tammikuuta 2005. Pääkirjoitus: Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti. (Kirjoitus kokonaisuudessaan.) Nettisanomat.fi torstaina 20. tammikuuta 2005. Pääkirjoitus: Kännissä kirjoitettu.
"Suomalaisten mielissä on vielä synkkänä varjona se, miten lama tuhosi kymmenientuhansien ihmisten elämän. Muistissa on, miten pankit tuputtivat yrittäjille valuuttalainoja, ja kun sitten yrittäjät kahden peräätäisen devalvaation jälkeen kaatuivat velkoihinsa, samaiset pankit ottivat yritykset ja omakotitalot haltuunsa. Muistissa on myös, miten tuhannet ihmiset joutuivat maksamaan velkoja, joista he eivät edes ymmärtäneet olevansa vastuussa." Kymmenistä tuhansista velallisista ja tuhansista takaajista puhuminen on pilkkaamista. Ainakin yksi nolla perään niin mittasuhteet olisivat oikeammat. Maan suurimmalla päivälehdellä olisi resursseja selvittää asia kunnolla. Eräs yksityiskohta on huonosti kerrottu julkisuudessa: Takaajat luulivat takaavansa vain sitä velkaa, johon nimensä allekirjoittivat. Hokkus pokkus: Omavelkainen takaus tarkoittikin kaikkia velallisen kaikkia velkoja, siis myöhemminkin otettuja, joista takaajilla ei todella ollut mitään tietoa. Näin mummot ja vaarit lennätettiin pellolle omistamistaan asunnoista. Suomi on täynnä tällaisia tragedioita, joista on armeliaasti vaiettu.
"Suomi on tänään hyvin erilainen maa kuin oli se Suomi, joka syöksyi lamaan. Ylivelkaantunut ihminen voi nyt päästä velkajärjestelyyn ja yritys saneeraukseen, joiden jälkeen velat on nollattu. Ulosottoaika on rajattu korkeintaan 20 vuoteen, joten elinkäisessä velkavankeudessa ei suomalainen joudu enää elämään. Pankeille on asetettu velvoite kertoa ennen sopimusten allekirjoitusta velallisille ja takaajille näiden vastuista. Silti laman kokemukset pelottavat yhä monia ryhtymästä yrittäjiksi." Kaikki eivät pääse velkajärjestelyyn ja viisi tai kymmenen vuotta on aika pitkä aika velalliselle. Väärää tietoa: Velkavankeus on yksityishenkilöllä edelleen elinikäinen. Ulosottoaika on eri asia kuin velka-aika. Velka ei vanhene. Käytännössä se kai poistuu kuitenkin realismista, kun velallinen kuolee? Ja eikö 20 vuotta vankeudessa ole aika elinikäistä? Ihminen ei voi tehdä konkurssia niinkuin joku osakeyhtiö, jolloin velat häipyvät kertaheitolla. Yrittäjäksi ryhtyvät rohkeat, eivät suojatyöpaikan löytäneet erkkiliikaset. raimosailakset, annebrunilat tai jotkut jannevirkkuset ja kumppanit.
"Yritysten suuri määrä ei ole itseisarvo, mutta monien asiantuntijoiden mielestä Suomessa henkinen kynnys ryhtyä yrittäjäksi on liian korkea. Siksi Vanhasen hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelman yksi tavoite on madaltaa tätä kynnystä Yhdeksi keinoksi on mainittu konkurssimenettelyn nopeuttaminen ja kohtuullistaminen konkurssiin joutuneen yrittäjän kannalta. Oikeusministeriön asettama työryhmä on nyt selvittänyt mahdollisuutta, että konkurssiin ajautunut yrittäjä voisi kuitata kaikki konkurssivelkansa realisoimalla konkurssihetken omaisuutensa. Tällainen käytäntö on eri muunnoksina käytössä muun muassa Britanniassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa. On myös esitetty, että kohtuuden nimessä yrittäjän koti tulisi suojata ja siksi tulisi kieltää yrittäjän oman asunnon käyttö lainojen panttina. Tätäkin työryhmä selvitti." Henkinen kynnys? Mitä se on muuta kuin materialistinen? Jos on riski, että kaikki menee ja sen jälkeen vaan kasvaa huimilla koroilla ja loput kuittaantuu vasta kuollessa, niin henkistäkö se on? Lääke tähän olisi tietenkin se, että vain osakeyhtiöitä saisi perustaa, nehän pääsevät veloistaan kertaheitolla tehdessään konkurssin. On kiva, että työryhmä selvittää, mutta olisi myös kiva, että jotakin konkreettista tehtäisiin, Ja olisi kiva, että maan suurin sanomalehti ottaisi reilusti kantaa asioiden puolesta, eikä vain tyytyisi piiloutumaan jonkun työryhmän rähmäisen kannan taakse.
Konkurssimenettelyn kohtuullistaminen varmastikin madaltaisi yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Työryhmän tuli selvittää, onko kuitenkin muita syitä pitäytyä nykyisessä käytännössä, jossa konkurssiin ajautunut yrittäjä vastaa veloistaan tietyn ajan konkurssin jälkeenkin. Työryhmän enemmistö päätyi siihen, että konkurssimenettelyä ei tulisi muuttaa esitetyllä tavalla. (HS 19.1) "Tietyn ajan konkurssin jälkeenkin." Aika häveliäästi sanottu, kun yrittäjä joutuu vastaamaan niistä hautaan saakka! Tähän työryhmän enemmistö, pankkien juoksupojat: ... Etsin eilispäivän HS:n käsiini ja kuinka sattuikaan eihän niitä nimiä kehdattu kertoakaan! Oli siellä kyllä lopussa eriävästä mielipiteestä ihan ansiokkaasti:

"Työryhmä jakautui kahtia juuri velkojen kertaluonteisen maksamisen kohdalla. Eriävän mielipiteen jättäneet Suomen yrittäjien johtaja Rauno Vanhanen ja kauppa- ja teollisuusministeriön neuvotteleva virkamies Jorma Immonen uskovat, että velkojen kertaluonteisen kuittaamisen myönteiset vaikutukset olisivat ylittäneet haitat. "Kansalaisille pitäisi antaa selkeä viesti siitä, ettei taloudellinen epäonnistuminen johda elinikäiseen velkaantumiseen", Rauno Vanhanen sanoi." (HS 19.01.2005 Oikeusministeriön työryhmä ei kannata kuittaamista kerralla.)
Työryhmän enemmistö korosti yhteiskunta- ja maksumoraalin tärkeyttä. Jos veloista voisi irrottautua vain konkurssihetkellä olevan omaisuutensa realisoimalla, se johtaisi velallisten käyttäytymisen muutoksiin ja velkojien suojan rapautumiseen. Konkurssimenettelyn keventämistä kannattavat arvioivat, että se vähentäisi niin kutsuttua harmaata taloutta. Toisaalta se myös avaisi epärehellisille yrittäjille lupaavat mahdollisuudet väärinkäytöksiin. Samanlainen väärinkäytösten vaara liittyy myös toiseen oikeusministeriössä työn alla olevaan selvitykseen, jossa tutkitaan, voitaisiinko luototietojen julkisuutta rajoittaa.


"... korosti yhteiskunta- ja maksumoraalin tärkeyttä."
"... käyttäytymisen muutoksiin ..."
"... suojan rapautumiseen ..."
" ... luottotietojen julkisuutta rajoittaa ..."
(HS 20.01.2005)

Yksimielinen työryhmä oli siitä, että asunnon panttausta ei tulisi rajoittaa, koska se johtaisi työryhmän arvion mukaan arvaamattomiin muutoksiin asuntorahoituksessa ja nostaisi luottojen hintoja. Tulihan se sieltä. Hetken kuvittelin, että kaikki eivät ole pankkien juoksupoikia. Näin esittävät vain sellaiset, jotka eivät suurin surminkaan uskaltaisi ryhtyä yrittäjiksi ja panttaamaan perheensä asuntoa!
Velkasuhde on yhteiskunnassa keskeinen oikeussuhde eikä sen perusteita ole syytä vakavalla tavalla horjuttaa. Laman ajoista on jo otettu pitkiä askeleita velallisen suojan parantamiseksi, ja uusia askeleita ollaan ottamassa. Velkasuhteen perusteita uudistettaessa tulee kuitenkin edetä varovaisesti, sillä toimivan talouden edun mukaista on sekin, että velkojan suoja on vakaalla pohjalla.

Kenen joukoissa seisot? Vahvemman oikeus jyllää. Kumpi on tärkeämpää "velkojan suoja vakaalla pohjalla" vai velallisen suoja vakaalla pohjalla. Jälkimmäisestä ei siis tarvitse välittää, eikä välitetä.

Kosmetiikkaa hautaan saakka!

Pertti Manninen, 20.01.2005, nettisanomat

Pääkirjoituksen laatijan nimeä ei ole mainittu. Lue myös! Kirjoituksia nettisanomat.com 17.10.2002.

Sanat & Merkitys
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKILEHTI kolumni Antti-Pekka Pietilä

Velka-armahdus on täyttä humpuukia

24.10.2008

Suuren laman hännät eivät ota katketakseen, vaikka kuinka poliitikot niin väittävät. Hallitus suitsutti viime maaliskuun alussa, että 1990-luvun lamavelalliset vapautetaan, kun velkojen armahduslaki tuli voimaan. Lain mukaan ulosotossa 15 vuotta olleet velat vanhentuivat. Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) julisti, että 33.000 ylivelkaantunutta saa armon lain edessä.

Jostakin syystä julkistamatta jätetyt oikeusministeriön tilastot osoittavat, että tänä vuonna lain piiriin kuului kuitenkin vain 19.300 velallista. Tästä joukosta vain kolmannes eli 5.500 velallista on tosiasiallisesti vapautunut armahduslailla veloistaan. Runsaassa 70 prosentissa tapauksista velkoja on uudistanut vaateensa ja jatkanut perintää.

Suuri velka-armahdus oli suurisuista tyhjää puhetta. Se oli myös väärin sytytetty toivonkipinä kymmenille tuhansille yrittäjille, joiden yritykset kaatuivat valuuttavelkoihin 1990-luvun devalvaatioissa. Kaikkiaan yli 200.000 suomalaista on edelleen ulosotossa maksamassa edellisen laskukauden kallista laskua.

Vanhan laman asioita yritetään myös pimittää. Helsingin yliopistossa on vireillä tutkimushanke, jonka tarkoituksena on valottaa, miten oikeudenmukaisesti ja laillisesti devalvaation korottamat velat perittiin. Ongelmana on, että hankkeelle on vaikeata saada julkista rahoitusta. Menneiden kaiveluun ei saa rahaa.

Kotitaloudet ovat huolissaan uudesta taantumasta. Suurimmalle osalle huoli on ylimitoitettu. Todellinen murhe kohdistuu 20 prosenttiin velkaa ottaneista suomalaista, sillä heillä on niskassaan 80 prosenttia kaikista kotitalouksien veloista. Pahimmassa jamassa ovat nuoret perheet, joilla on yli 200.000 euron asuntolainapotti.

Taantuman koura takertuu niihin velallisiin, jotka eivät tunne rahapelin mekanismeja. Riskit ovat suuria pitkissä 25 vuoden mittaisissa asuntolainoissa, joita lyhennetään tasaerissä. Kymmenen vuoden maksuajan jälkeen lainapääomasta on yhä jäljellä 75 prosenttia. Kun asuntojen hinnat heilahtelevat vuosikausien kuluessa, takapainotteinen lainanlyhennysmalli pitää riskitason korkeana. Asuntohintojen ilmakuplasta kertoo, että viimeisten kahdentoista vuoden kuluessa rakennuskustannukset ovat kohonneet vajaat 40 prosenttia, mutta asuntohinnat lähes 100 prosenttia.

Nyt asuntokauppaan kykenevät ovat pelin herroja hinnoissa ja kauppaehdoissa. Myyjien ei myöskään tarvitse pelätä kauppasumman tallettamista pankkiin, sillä talletussuojalaki turvaa aina asuntokaupparahat täydestä määrästä.

Antti-Pekka Pietilä

Kaupunkilehtiliiketoimintaryhmän johtaja

[email protected] 65TUY

http://www.jyvaskylankaupunkilehti.fi/Uutiset/Kolumnit/kolumni-Velka-armahdus-on-taytta-humpuukia


Sanat & Merkitys
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. Nettisanomat 2008/04/24
Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Pääkirjoitus. Nettisanomat 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio." Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Nettisanomat 2004/05/20
Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! Nettisanomat 2006/11/11

Sanat & Merkitys
30. toukokuuta 2002. nettisanomat.com

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa


Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. nettisanomat.com


Eripainos.
Nettisanomat lauantaina 2006-11-11

Sanat & Merkitys
 Nettisanomat lauantai 2006-11-11.

Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas 1980-luvulla.
Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta.
Joitakin kirjoituksia Nettisanomien arkistosta, joissa Björn Wahlroos  tai Sampo ja sen edeltäjät mainitaan. Lue!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilönimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen Lue!



Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".
 
Kuka näin sanoi ja milloin?  Ehkä monikin, mutta Nettisanomiin, Viikon Kettuseen, se tarttui Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen kirjoituksesta Keskisuomalaisessa 1999-07-25. Kaupunginjohtaja sitten noudattikin tätä ohjetta. Vielä ns. kuuluisassa erorahassaankin hän höynäytti kaupungin päättäjiä maksattamaan itselleen siitä, että itse halusi erota! Taitaa olla asian käsittely vielä yhä kesken oikeuksissa.
http://www.nettisanomat.com/1999_00/netti2007.htm#viikonkettunen

Björn Wahlroos sai tiettävästi tämän elämänohjeen kuuluisalta aikaisempien vuosikymmenien sijoittajalta Henrik Kuninkaalta, joka on pitänyt kyllä hyvin matalaa profiilia rikkauksistaan. Legendan mukaan Kuningas olisi tuhahtanut Wahlroosille nämä kuuluisat sanat: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä."

Tässä nyt kuitenkin ensiksi Helsingin Sanomissa julkaistun jutun nimi: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti oli seuraava: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Hiukan lisää muistinvaraista omaisuustietoa ja omaisuuden mukanaan tuomaa tietoa. Björn Wahlroos omistaa Halikossa, Salon kupeessa kartanon, jota on aikoinaan isännöinyt Kustaa Mauri Armfelt. Maaomaisuuttaan Wahlroos lisäsi muutama vuosi sitten maanvaihtokaupalla. Nokian tehtaiden vierestä Salon kaupunki sai teollisuustontteja Wahlroosilta ja Wahlroos sai sata tai ehkä enemmänkin hehtaaria metsämaata. Ei kai Nokia sinne mitään enää ole lisää rakentanut. Kaupungin päättäjät tietenkin tekivät oikein, kun ottivat huomioon tämän rakentamismahdollisuuden maanvaihdossaan. Tämä nyt muistinvaraisesti.

Jossakin tv-ohjelmassa kerrottiin myös, että Björn Wahlroos saa suunnilleen eniten EU:n maataloustukea Brysselistä. Eihän siinä mitään nokankoputtamista ole. Tuki jaetaan EU:n hyväksymien sääntöjen mukaan ja asia on ihan klaari suuresta porusta huolimatta.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Niinhän siinä sitten kävi, että aikapula iski päälle ja vanhojen lehtien läpikäynti oli lopetettava, tällä kertaa. Kun katkelmat ja kokonaiset jutut ovat aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan, niin tosielämän tapahtumat ovat sikin sokin. Kertomuksesta tuli enemmänkin valtion omaisuuden hävittämiskertomus, joka ehkä hiukan kertoo taustoista. Paljon puuttuu asioita ja henkilöitä. Tämä kappale tuli tähän viimeisenä, joten ehkä edellinen kappale on syytä toistaa.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Suomen Yhdyspankin aikaan liittyy Wärtsilä-Meriteollisuuden konkurssiin liittyvä juttu Nettisanomissa torstaina 1999-08-12  Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla:

"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos. Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä. Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta."
http://www.nettisanomat.com/1999_02/netti1208.htm#alho2


Syksyllä 1999 pankkitukirahat valuivat Ruotsiin. Nettisanomat torstaina 1999- 09-23:

"Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin! Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa.
Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia. Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella. SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle. Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen. Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin: Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu.
http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998pankkituki.htm


Yksi pankkipilkkojista, Matti Inha  kertoo jotakin. Nettisanomat torstaina 1999- 09-23:

"Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit! Totisinta totta Suomessa 1993!
Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:
"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonen moottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankin Taisto Joensuu omine aseineen." "Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa."" "Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan." ""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""" Tekniikan kehityskin liittyi oleellisesti tapahtumiin. Kun neuvottelut kiihtyivät elokuussa 1993, harhautusoperaatioihin kuului, että pilkkojat saivat pankkiensa ensimmäiset kännykät." ""Kaikilla oli silloin nmt:t, mutta pelkäsimme, että pahus vie, joku voi niitä kuunnella.""
http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998pankkipilkkoja.htm
 

Valtion omaisuutta oltiin hävittämässä. Seuraavassa jutussa  Soneran jonkun osakeannin yhteydessä Nettisanomat kirjoitti torstaina 1999-10-07 jutussa Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi?

"Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi? Soneran uusille osakeantimarkkinoille ilmestyy sopivasti Pekka Vennamon Muistelmat. Ennen niihin tutustumista kannattaa muistaa, että Vennamo käytti kokoomuslaisministeri Auran mahdollistamat merkintäoikeutensa ja hänhän todella luotti yhtiöönsä sijoittamalla antiin sen, minkä ministeriö mahdollisti. Kaikenmaailman Merita Pankin merkintäjättämissotkujen ja yleisen mielipiteen vaatiessa päitä vadille Vennamo erotettiin Auran toimesta ja Aura erosi Niinistön toimesta. Vennamon erottamisella saatiin kansalaisten huomio kiinnittymään epäolennaisuuksiin. Olennaista on tietenkin miten kansallisvarallisuudesta luovutaan ja kenelle ja milloin. Ja ketkä tästä luopumisesta saavat suurimman hyödyn. Tämä keskustelu on kokonaan käymättä hallituksessa, jossa pääministeri on sosialidemokraatti, ja jossa vasemmisto(?)liittokin on mukana! Mihin Pekka Vennamo oikein syyllistyi? (nettisanomat.com 5.10.99 pm) .
http://www.nettisanomat.fi/1999/10/07/n9910mihinpekka.htm


Vaikka poliittinen tahto valtion omaisuuden hävittämiseksi eli yksityistämiseksi oli olemassa, niin koville joutui välillä hävittämisen keskipiste valtiovarainministeri Sauli Niinistökin. Nettisanomat torstaina 1999-10-28:

"Kokoomusministerien vauhti tasapainossa: Niinistö hiljentää. Niinistö ei viihdy enää ministerinä.
Kun katseli Niinistön esiintymistä Ylen TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina 26. lokakuuta 1999 klo 21 voi vain todeta, että Niinistö tarvitsee paikanvaihtoa. Toimittajan ihan asialliset ja oleelliset kysymykset Suomen valtion Sampo-Leonia-fuusion Pohjolan kaappaushankkeesta saivat ministerin kiemurtelemaan ja hikoilemaan ja vaivoin pidättämään ärtymystään. Ministeri ei vastannut kaikkiin kysymyksiin, kiemurteli jonkinmoisen vastauksen osaan kysymyksistä ja yritti vielä hädissään tehdä vastakysymyksiä. Toimittajan rautainen ammattitaito tässä tilanteessa tuli hienosti esiin. Hän ei jäänyt tässä tilanteessa jankuttamaan vastaamattomien kysymyksien vastaamattomuutta vaan pysyi rauhallisena ääntään myöten ja jatkoi asian eteenpäinviemistä."
http://www.nettisanomat.com/1999/10/28/n9913polit.htm


Postipankin hävittämishistorian juuria tämäkin Seppo Lindblomin ja Mauno Koiviston toiminta. Nettisanomat torstaina 1999-11-28:

"Taloushistoriaa: Kun Lindblom ja Koivisto olivat norjalaisessa boksissa ja kuinka he pääsivät sieltä pois. Aluksi Ilta-Sanomien Diilerin määritelmä norjalaiselle boksille 26.10.1999:
"Norjalainen boksi" "Postipankin nokkelat kauppamiehet tekivät satojen ja satojen miljoonien optiokauppatappioita viitisen vuotta sitten New Yorkissa: Pikkukauppiaiden diilaukset johtivat myöhemmin pääjohtaja Seppo Lindblomin ja toimitusjohtaja Matti Niemen eroon." "Myöhemmin ruotsalaiseen pankkiin töihin pelastuneet, tappiot tehneet kauppalopot väittivät myöhemmin, että paremminkin olisi voinut käydä. Toisaalta muuan meklari väitti, että Postipankissa oli rakennettu niin sanottu norjalainen boxi. Se on optiokehikko, josta ei ole voitollista ulospääsyä. Tiedä sitten."  Ilta-Sanomien Diileri 26.10.1999. Mitä silloin oikein tapahtui? Pääjohtaja Lindblom ryhtyi edellämainittujen kauppalopojen toivomuksesta suunnitelmalliseen peittelyoperaatioon, jossa tappiot oli tarkoitus jakaa usealle vuodelle ja häivyttää se tietoisesti julkisuudelta. Huvittavaa on, että ensin annettiin potkut toimitusjohtajalle ja pääjohtaja Lindblom sai jatkaa tehtävässään, koska hän ei ollut muka tietoinen tapahtumista. Lopulta tilanne kävi kuitenkin kestämättömäksi ja Lindblomkin sai lähteä. Ei siis peittelyoperaation takia vaan suurten tappioiden takia! Kun Lindblomia uhkasi joutuminen työttömyyskortistoon tuli hyvä ystävä entinen presidentti Mauno Koivisto apuun ja sai yleisessä hälinässä kiinnitettyä huomion epäolennaisuuksiin. Lindblom onnistui pääsemään sairaseläkkeelle, koska hän oli niin kovasti ahdistunut tullen esittelemään ahdistustaan jopa radion uutislähetykseen. Koivistohan oli jo turvallisesti hyvällä eläkkeellä ja kahminut muutenkin omaisuutta mm. yleishyödylliseltä Haka-rakentajalta ja oli onnistunut häivyttämään toimintansa norjalaisessa boksissa: Suomen valtiontaloudessa. nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm."
http://www.nettisanomat.com/1999/10/28/n9913syyte.htm


Postipankin jyväskyläläinen johtaja muisteli syntymäpäivähaastattelussaan pankkimurrosta torstaina 1999-10-28 Nettisanomien Keskisuomalaisesta löytämästä jutusta mm. näin:

"Pankkimurros ollut myös kiehtovaa!" Leonian johtajana Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen  50-vuotishaastattelussaan pankinjohtajana toimimista koskevassa osassa eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999, synttärien aattona.
"Ennen vanhaan saattoi pankkiin töihin pääsevä kiittää hyvää onneaan. Töitä uskottiin riittävän, sai olla sisätiloissa eikä palkkakaan ihan pelkkiin minimeihin jäänyt. Kun pankkialaa katselee reilun kymmenen viime vuoden ajalta, työnteon onnesta voi jo olla toista mieltä. - Pankki- ja rahoitusalan muutokset 1990-luvulla ovat olleet niin kovia, ettei vastaavaa ole ollut varmaan sataan aikaisempaan vuoteen yhteensä, vertaa jyväskyläläinen pankinjohtaja Elmer Toivanen. Kaikille murrokset ja myllerrykset eivät ole olleet pahasta. Toivasen mielestä oikeastaan vaikeampaa oli 1980-luvulla, kun pankkibisnes oli tiukan sääntelyn alla. - Silloin ei ehkä päässyt toimimaan niin kuin olisi halunnut.  Kun rahamarkkinat sitten 80-luvun puolivälissä vapautuivat ja pystyttiin kilpailemaan, alkoi tuntua, että tässähän saattaa olla monenlaisia kuvioita vielä edessä, Toivanen muistelee. - Niin hullulta kuin se tuntuukin, olen tykännyt, kun on vähän hankalampaa. Murros on ollut kiehtovaa, on ollut mukava elää siinä mukana ja päästää vaikuttamaan, Toivanen miettii. Toivasen mielestä ehdottomasti järisyttävimpiin kokemuksiin kuuluu säästöpankkien pilkkominen syksyllä 1993. Hänen vastuullaan oli silloisessa Postipankin Jyväskylän konttorissa kaikki heille säästöpankista tulleet yritysasiakkaat.  - Historiallisesti se on yksittäisenä tapahtumana aika kova juttu. Menee varmaan kaksi tai kolme sukupolvea, ennen kuin niitä asioita voidaan kiihkottomasti tutkia, Toivanen uskoo. - Yritysasiakaskannan tila oli esimerkiksi lähes käsittämätön. Meillä vastaanotetuista Säästöpankki Suomen yritysvastuista järjestämättömiä luottoja ja takauksia oli yli 90 prosenttia. Meillä itsellämme oli niitä pahimmillaan noin 20 prosenttia ja minusta sekin oli hurjan korkea määrä. Elmer Toivanen työskentelee tällä hetkellä Leonian Keski-Suomen yrityskonttorissa, missä hänen asiakkaitaan ovat julkisyhteisöt. Toivasen uraan on tällä vuosikymmenellä mahtunut myös kimurantteja käänteitä. Vuonna 1994 hän oli häviävänä osapuolena pankin ja asiakkaiden välisessä kiistassa, joka koski tontin omistussuhteita. Oikeusjutun jälkimainingit veivät miehen kahdeksi vuodeksi Helsinkiin pankin ns. keltaisen linjan projektin johtajaksi. Jyväskylään hän palasi vuonna 1996. - Jutusta ei jäänyt mitään pysyvää traumaa, mutta olihan se kiusallista silloin. Oikeuslaitosta en halua kritisoida, mutta kyllä siihen prosessiin erikoisiakin piirteitä mahtui, Toivanen muistelee. ... EIJA LEINONEN Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit.htm


Postipankin hävittämisestä vuoden 1999 lopulla kirjoitti Nettisanomat kaksikin juttua torstaina 1999-11-04. Näistä ensimmäinen oli nimeltään: Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa:

"Leonia - Posti -Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa. Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Valtionvarainministeri Sauli Niinistö on kovasti perustellut Sampo-Leonia-Pohjola(?)-liittoa, että sillä tavalla saadaan Leoniasta paras hinta valtiolle eli veronmaksajille. Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa". Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta. Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm


Samana päivänä juttua torstaina 1990-11-04 oli otsikoitu: Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! ja koko juttu:

"Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja! Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! Tarkoituksenmukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." "Postin ja Leonian sopimuksen mukaan Posti ei saa ottaa konttoriinsa muiden pankkiryhmien tuotteita välittömästi vuodenvaihteen 2000-2001 jälkeen." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999). Tällaisen itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat tulisi erottaa välittömästi, vaikka tietenkin varmaankin he ovat olleet vain pelinappuloita suuremmassa omaisuudenjakopelissä, jota he palkkajohtajina ovat joutuneet toteuttamaan!"
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm


Tällä kertaa sai myös Sdp-poliitikko ansaitsemaansa (?) kritiikkiä. Nettisanomat edelleen torstaina 1999-11-04 jutussa: Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija:

"Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija: "En ole ollut mukana neuvotteluissa." Suomen Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Antero Kekkonen (sd) uhkasi muutama viikko sitten erota edellisestä tehtävästään, kun Sampo ja Leonia runnottiin yhteen joku viikko sitten. " - Se oli hätähuuto postilaisten puolesta, Kekkonen sanoi päätettyään olla eroamatta. Kekkosella ei ole hätähuutonsa lisäksi muuta tarjottavaa postilaisille, joiden työpaikat ovat nyt uhattuina. Kekkonen korostaa kuitenkin, että hän ei ole ollut mukana neuvotteluissa. - Tämä on virkamiesten neuvottelema ratkaisu." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999)."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm#anterokekkonen


Tarina jatkuu seuraavalla viikolla ja sivun otsikoksi on asioina: Suomen posti - Leonia - alasajo - Olli-Pekka Heinonen - Antti Kalliomäki - postin työntekijä. Nettisanomat Posti-otsikolla torstaina 1999-11-11:

"Posti: Postin työntekijä keskustelussa, jossa etsittiin Postille uusia töitä: "Asialla alkaa olla jo kiire. Kahden kuukauden perästä aletaan käydä jo YT-neuvotteluja." (irtisanomisneuvotteluja). TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen: "Kun Leonian kanssa oltiin neuvotteluissa, ei tietenkään voinut käydä muiden kanssa neuvotteluja." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki: "On tullut hyviä ehdotuksia päivittäin, tulevaisuuden suhteen olen optimistinen." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
http://www.nettisanomat.com/1999/11/11/n9915posti.htm

Niinpä.

Säkääkin elämässä tarvitaan. Toisen huono säkä voi olla toisen hyväksi. Nettisanomissa torstaina 1999-11-18 juttu Lain yläpuolella kertoo Sammon silloisen pääjohtaja Jouko K. Leskisen säkästä:

"Ostettuaan Orionin osakkeita vähän ennen ylimääräistä osingonjakoa Sammon pääjohtaja Jouko K. Leskinen ilmoittaa kuulleensa ylimääräisestä osingonjaosta vasta hallintoneuvoston työvaliokunnan kokouksessa, siis vasta senjälkeen kun hän oli hankkinut arvokkaat osakkeensa. Epäily mahdollisesta sisäpiiririkoksesta on Ratassa (Rahoitustarkastuksessa) selvitettävänä ja Rata on jättänyt asian keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Omituinen todistaja astui kuvaan: Sammon hallituksen puheenjohtaja Jukka Härmälä ilmoittaa julkisuudessa, että Orionin hallintoneuvostossa istuvalla Leskisellä on ollut vain "huono säkä" ajoittaessaan oston niinkuin ajoitti! "Huono säkä"-ilmaus  Diileriltä Ilta-Sanomaista tiistaina 16. marraskuuta 1999."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916yleiset.htm#lain
 

Postipankin erotettu pääjohtaja Seppo Lindblom  muisti hiukan väärin Postipankin aikojaan. Nettisanomat torstaina 199-11-18:

"Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin sotkuissa. Sairaseläkkeelle itsensä keplotellut ja valtion erityisessä suojeluksessa ollut Postipankin entinen pääjohtaja muistaa väärin, kun hän väittää oman osuutensa olleen vaatimaton Postipankin seikkailuissa edellisen pankkikriisin aikaan. Kun Timo Harakka (Musta laatikko tiistaina 16. marraskuuta 1999) väitti Postipankin sekaantuneen niin sanottuihin Kouri-kauppoihin Lindblom totesi: "Toimitusjohtaja sai lähteä". Ei siis hän itse. Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin. Senaikainen mafia-presidentti esti suojattinsa häätämisen pääjohtajan paikalta. Huseerattiinhan siinä toisten rahoilla ja kai siinä vaiheessa oli jo päätetty, että seikkailut pistetään kansan maksettaviksi! Nettisanomat.com 18. marraskuuta 1999 pm"
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit.htm


Marraskuun lopussa entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanenkin osallistui keskusteluun ja päästeli suustaan legendaarisen sammakon. Nettisanomat 1999-11-30:

"Pohjola - Leonia- Sampo: Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen ei päästäisi poliitikkoja päättämään talouselämän asioista. Iiro Viinanen television haastattelemana 23.11.99 TV1:ssä klo 20.35: "Ruotsalaisilta uskomaton välistäveto. Uutisten toimittaja: "Oliko tämä kouluesimerkki siitä, että poliitikkoja ei pitäisi päästä päättämään talouselämän asioista?" Viinanen: "Ehdottomasti". Helsingin Sanomat jätti pois tämän jälkimmäisen kommentin julkaistessaan seuraavana päivänä em. haastattelun sisältöä!
http://www.nettisanomat.com/1999/11/25/n9917uutiset.htm



Vuonna 2000 maaliskuussa arvioitiin neljää poliitikkoa otsikoin: Ahne Ahtisaari - Heikko Heinonen
Liukas Lipponen - Nihkeä Niinistö . Tässä heistä kaksi, Nettisanomat 2000-03-09:


"Heikko Heinonen. Postin teurastus johtuu ajan muutoksesta! Vaikka Lipponen ja Niinistö kuinka jyräisivät, niin aina minä selvityksen keksin. Ne kai kokeilee kuinka paljon minua passaa mankeloida, ensin lasten esikoulussa ja nyt postin teurastamisessa. Uskokaa vain, kyllä minua irtisanottavat käy sääliksi. Mutta kun tämä ajan henki on nyt tällainen ja täytyyhän minunkin ajatella tulevaisuuttani!"

Nihkeä Niinistö. Tästä kaikki alkoi! Soneran osakemyynti Soneras aktieförsäljning 28.9-12.10.19999.
Kansallis-varallisuuden hukkaaminen Kansallisen kokoomuksen johdolla, kun Kansallispankkikin on jo ruotsalaisten omistuksessa! Mitä kuuluu eläkeläisten leikatuille indekseille ja pitkäaikaistyöttömien indeksikorotuksille?"
http://www.nettisanomat.fi/2000/03/09/etusivu.htm


Meno jatkui 2001. Nettisanomat taas muistutti asiasta etusivullaan ja linkillä HS:n kirjoitukseen torstaina 2001-04-05 otsikoiden Soneran portaat:

"Tästä se alkoi. Leonia järjesti. Soneran osakemyynti Soneras aktie-försäljning 26.9- 12.10.1999.
Toinen myynti. Ja tänne se päätyi. Käväisy välillä huipulla 13. kerroksessa. Soneran osake romahti jo alle anti-hinnan. Ostitko ja myitkö ajoissa?"
http://www.nettisanomat.fi/2001/04/05/etusivu.htm


Katkelma HS:n kirjoituksesta. Nettisanomat torstaina 2001-04-05:


"Soneran osake romahti jo alle antihinnan. "Valtion teleyhtiön Soneran surullinen pörssitaaperrus ohitti jälleen yhden virstanpylvään maanantaina, kun rajussa laskussa ollut osake halventui antihintansa alapuolelle Helsingin pörssissä. Päätöskurssi oli 7,19 euroa eli 12,3 prosenttia maanantaista aloitusta alempana. Sonera tuli pörssiin 16-kertaisesti ylimerkittynä marraskuussa 1998 hintaan 7,57 euroa. Rapahalvaksi tuomittu hinnoittelu aiheutti suuren nurinan, jossa kyytiä saivat niin annin pääjärjestäjä Merrill Lynch kuin liikenneministeriökin." JYRI RAIVIO / Helsingin Sanomat tiistaina, katkelma kirjoituksen alusta 03.04.01.
http://www.nettisanomat.fi/2001/04/05/sonera.htm
 


Vuonna 2002 ihmeteltiin Soneran UMTS-seikkailuja ja ilmestyi ns. Sonera-kirja. Se on yhä Nettisanomien arkistossa luettavissa. Alunperinkään lehti ei uskaltanut julkaista Kaj-Erik Relanderin kavallusepäilyksiä koskevaa lukua eikä myöskään Venäjän mafiaa koskevaa lukua. Kirjassa on ihan hyvä analyysi ja selostus kuinka valtion hyvin hoidettu perustoiminto onnistuttiin yksityistämään ja omaisuus hävittämään. Nettisanomat torstaina 2002-06-27:

"Vuonna 1996 Telen verkossa oli jo miljoona matkapuhelinta. Tulevaisuus näytti loistavalta. Sonera oli alkanut kansainvälistyä jo 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja lähtenyt teleoperaattoreiden osakkaaksi mm. Unkarissa, Turkissa ja Baltiassa. Sonera oli noussut maailman yhdeksi edistyneimmäksi matkaviestintäoperaattoriksi 1990-luvun puolivälin jälkeen. Soneran noteeraus Helsingin pörssissä alkoi 10.11.1998, jolloin valtio myi 22 % Sonerasta 7 miljardilla markalla.  Soneralla on takanaan kunniakas ja hieno historia. Se on aina ollut teknisesti maailman eturivin teleyrityksiä ja tuottanut valtiolle paljon tuloja. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka Kaj-Erik Relanderin aikakaudella tehtyjen toimien tuloksena tämä kannattava ja historialtaan hieno valtion kruununjalokivi vietiin konkurssin partaalle ja kymmenien miljardien markkojen velkoihin vähän yli yhdessä vuodessa. Miten tämä oli mahdollista?"
http://www.nettisanomat.com/2002/06/27/sonera_1.htm


Vuonna 2003 Nettisanomat ihmetteli edelleen valtion omaisuuden hävittämistä kertomalla tällä kertaa Valtrasta Postipankkia ja Teleä unohtamatta. Nettisanomat torstaina 2003-09-11 jutussa Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu:


"Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäreen ja valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen päätettyä myydä Partek, peli oli pelattu. Kone Oy teki hyvän kaupan ja sillä selvä. Historiaa: Kun Valmet aikoinaan myi hissinsä Otikselle, Kone Oy sivuutettiin. Tästä kostosta en ole nähnyt mitään puhuttavan. Historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Valtion omistama Enso myi kerran metsänsä Ahlstömille ja vuoden kuluttua osti ne takaisin tai ainakin Ahlström myi ne 800 miljoonan markan voitolla vuotta myöhemmin. Kauppa se on joka kannattaa. Tämä oli historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Postipankki on hävitetty ja Sampo näyttää karsivan liiketoimintojaan kovalla kädellä. Käykääpä pankin konttorissa, hyvä on jos sisälle pääsee! Postipankin hävittäjät olivat ainakin diplomi-insinööri (?) Olli-Pekka Heinonen ja varatuomari Sauli Niinistö. Palkinnot näistä kansallisomaisuuksien hävittämisistä ovat ruhtinaalliset, noin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna. Sonerasta ja sen hupeloinnista ei aina jaksa puhua, mutta yllätys, yllätys, samat henkilöt, nämä isänmaan neropatit, sielläkin ovat hääränneet."
http://www.nettisanomat.com/2003/09/11/valtra.htm


Suomen Yhdyspankin aikaisesta toiminnasta, Suomen taloushistorian kavalimmasta ja peitellyimmästä pelastusoperaatiota Nettisanomat kirjoitti torstaina 2004-05-20:

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille." Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. Lue lisää!
http://www.nettisanomat.com/2004/05/20/pankkivankituki.htm


Varallisuusveron poiston yhteydessä Nettisanomat kirjoitti lauantaina 2005-09-17 jutussa "Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattun
a.":

"Kuvatekstit:  "SanomaWSOY:n suuromistaja Aatos Erkko - 1 408 661 euroa vähemmän veroja. - Erkkojen perillinen Rafaela Seppälä - 830 965 euroa vähemmän veroja. - Sammon suuromistaja Björn Wahlroos - 568 000 euroa vähemmän veroja. - Onnisen suuromistaja Anja Toivanen - 535 405 euroa vähemmän veroja. - Elcoteqin suuromistaja Antti Piippo - 279 717 euroa vähemmän veroja."
Selitys: "Veron määrä laskettu vuoden 2003 omaisuustietojen ja 2005 veroperusteiden mukaan ja on vain suuntaa antava."
http://www.nettisanomat.com/2005/09/17/varallisuusvero.htm


Varallisuusveron poiston yhteydessä Nettisanomat kirjoitti keskiviikkona 2005-0
9-28 jutussa Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa:

"Varallisuusveron tuotto on liikkunut viime vuosina sadan miljoonan euron yläpuolella. Esimerkiksi vuonna 2003 varallisuusveroa kilahti valtion kirstuun noin 123 miljoonaa euroa. Varallisuusverotilastojen kärjestä löytyvät muun muassa Sanoma -WSOY:n suuromistajien Aatos Erkon ja Rafaela Seppälän, Sammon pääomistajan Björn Wahlroosin, Onninen-konsernin pääomistajan Anja Toivanen-Koiviston ja Lemminkäisen omistajiin kuuluvan Erkki J. Pentin nimet."
http://www.nettisanomat.fi/2005/09/28/optiotjahuomio.htm

Tässä siis joitakin sirpaleita. Ympäristöä, sille, miten joku erityisesti vaurastui. Taisi käydä niin, että Björn Wahlroos onnistui ostamaan Sypiltä tai Unitakselta tai tähän liittyvältä jonkun pankin pikkuisen osan tehtyään tietenkin ensin hyvät palvelukset emoyhtiölle. Tämän osasen Björn Wahlroos onnistui myymään Postipankille tai Leonialle tai tähän liittyvälle saaden maksuksi kaksi prosenttia entisen valtion pankin, Postipankin tai sen seuraajan oaskkeista. Suunnilleen ehkä näin. Loppu onkin sitten legendaa jo eläessään!

Pääkirjoitus. Lauantai 2006-11-11. Nettisanomat. Pertti Manninen.

 

Eripainos. Nettisanomat lauantaina 2008-11-11

Sanat & Merkitys vuosia aikaisemmin!

Nettisanomat 1999

YK
"Suomen tulisi ... vahvistaa näkyvästi kantansa, jonka mukaan YK on keskeinen toimija kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä."
Kansainvälisen politiikan professori Raimo Väyrynen maanantaina 18. lokakuuta 1999 UKK-palkinnon jakotilaisuudessa. (nettisanomat.com torstaina 21. lokakuuuta 1999)

YK:n PÄIVÄ 24.10 - RAUHANPÄIVÄ Jyväskylä
RAUHANKULKUE klo 13 Yliopiston päärakennuksen edestä. Ota mukaan julisteesi. Järj. Kansalaistoimikunta
KESKUSTELUTILAISUUS Kouluviraston juhlasalissa (Asemak. 6, Jyväskylä) klo 14.00 NATO, FIN, EU, WEU, EMU, ETYJ, YK - MISTÄ LÖYTYVÄT RAUHAN TAKEET?
Mukana: Kansanedustaja Mauri Pekkarinen Opetustoimenjohtaja Markku Suortamo, Majuri evp. Lars-Olof Fredriksson, Kaupunginvaltuutettu Tuulikki Väliniemi, Opiskelija Toni Puranen, Päätoimittaja Tapani Markkanen, Kirvesmies Valto Holopainen Musiikkia: Outi Kallonen ja Ykä Mattila Kahvitarjoilu. Järj. K-S Rauhanpuolustajat
http://www.nettisanomat.com/1999/10/21/n9912ykpaiva.htm

Nettisanomat 2000

"Murtuma erittäin pirstaleinen."
http://www.nettisanomat.com/2000/09/07/etusivub.htm

Nettisanomat 2001

Kaamea, tolkuton ja säälittävä ministeri Suomessa! "Ohjukset ovat erittäin eettisiä... Voi sanoa, että uusi teknologia on inhimillistänyt sodankäyntiä..." Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi Aleksis Kiven päivänä 10.10.2001 Ilta-Sanomissa. kuva: USA:n puolustusministeriö. 7.10.2001. Tomahawk. live.
Suomen ministeri asemannekiinina!

Kimmo Sasin eettinen omistus! "Ohjukset ovat erittäin eettisiä."
Ilta-sanomat kaksi päivää myöhemmin 10.10.01:
Ministeri Sasi tienaa ohjuksilla. "Raytheonin tuotteet toimivat tappavalla teholla." "Ne ovat erittäin eetttisiä tuotteita, mitä Raytheon valmistaa. Se tekee järjestelmiä, joilla pyritään pitämään huolta siitä, että ohjulset osuvat täsmällisesti "Voi sanoa, että uusi teknologia on inhimillistänyt sodankäyntiä."
Kimmo Sasi:"Omistukseni on eettistä!"
"Yhdysvallat moukaroi Afganistia ohjuksilla, joihin ulkomaankauppa-ministeri Kimmo Sasi on sijoittanuut. sasin mukaan ohjukset ovat erittäin"erittäin eettisiä tuotteita." "Tuskinpa saisimme omistaja-alennusta. En ole tosin tarkistanut." "Luulen, että Raytheon ei ole myynyt aseita talebaneilla, vaan he ovat saaneet ne aikanaan Yhdysvaltain hallitukselta. "Sasi omistaa Raytheonin osakkeita 36 kappaletta. kokonaisarvo on suunnilleen 8000 markan luokkaa."
http://www.nettisanomat.com/2001/10/11/suomenministeri.htm

Nettisanomat 2002

YK:n päivänä 24.10.2002. Muistoja siitä kuinka vaadimme maailmaan rauhaa polkupyörämarssilla Västeråsiin vuonna 1984. Pitkään tekeillä ollut sivu saa arvoisensa julkaisupäivän nyt, pommeja odotellessa. Vain rypistynyt 8-sivuinen ohjelmalehti on löytynyt, valokuvat ovat tuhoutuneet elämän kourissa tai sitten ne vielä joskus pulpahtavat jostakin esiin. Tervehdys mukanaolijoille. Nimeltä mainiten Markku ja Mika Paavilainen. Samma pä svenska senare! Pertti Manninen.

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli
Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas.
http://www.nettisanomat.com/2002/10/24/etusivu.htm

Nettisanomat 2003

YK:n päivä 24.10.
24 October – United Nations Secretary General Kofi Annan today promised that the organization would continue its work of helping the peoples of the world, despite facing difficult times, in his annual UN Day message. Annan says UN will keep working to help the world, despite crisis.

Ahtisaaren turvallisuusraportti. Raportissa syytetään YK:ta turvallisuuden laiminlyonneistä miehitetyssä maassa. Ahtisaari tiettävästi kävi itse Bagdadissa.
22 October – Iraqi bombing panel finds UN security systems dysfunctional, in need of reform.
http://www.nettisanomat.com/2003/10/23/etusivu.htm

23.10.2003. Pääkirjoitus. Saako YK mahdollisuuden?
YK:n päivän aattonakin on taisteltava rauhan puolesta. Hirvittävä tappaminen jatkuu Irakissa. USA on mahdottoman paikan edessä ja sotaintoilijat huutavat YK:ta apuun.
Kauhukuvat toteutuvat, joihin suomalaisetkin sotaintoilijat eivät uskoneet. Helsingin Sanomat oli aluksi USA:n joukkojen mukana katselemassa tätä "seikkailua". Risto E.J. Penttilä syytti Ranskaa, Saksaa ja Venäjää siitä kun ne eivät hyväksyneet YK:ssa hyökkäyksen sallivaa päätöslauselmaa. YK:lle on annettava mahdollisuus. Se tulee todellisen rauhan haluavilta kansoilta, heidän hallituksiltaan. Ei sellaisilta johtajilta kuin pääministeri Paavo Lipponen, joka jotenkin halusi, että Suomikin voisi osallistua tähän operaatioon koaliition mukana. Onneksi kansalaisten järki voitti Suomessa ja Lipponen joutui puhemiehen sivuraiteelle painimaan tila-autojensa ja samppanjalaskujensa kanssa. Vakavasti. YK:n tulee ryhdistäytyä ja pistää sotaintoilijat sivuun. YK:lle on annettava mahdollisuus. Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 23.10.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/10/23/paakirjoitus.htm

Nettisanomat 2004

nettisanomat torstaina 07.10.2004.
"Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla."  Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Yksityinen kansalainen on tiedotusvälineiden armoilla. Niiden vastuu on siis suuri. Kuullessani selostusta maan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta minulle jäi se käsitys, että Euroopan ulkopuolellekin ollaan hyökkäämässä tai ainakin menemässä väliin tarvittaessa. Hätkähdin sitä helppoutta ja välinpitämättömyyttä joka uutisista hohkui, ainakin minulle. Vähän niin kuin läpihuutojuttuna! Minulla ei ollut silloin aikaa paneutua asiaan sen paremmin, päätin kyllä ottaa selvää, mutta aika kuluu niin yksityisessä elämässä kuin julkisessakin ja helpolla hyvät aikeet jäävät resurssien puutteen vuoksi toteuttamatta.

Tämän viikon maanantaina minulla oli mahdollisuus kuunnella Sävelradiota, jota juontaa Hannu Taanila. Jutut ovat hauskasti esitettyjä vaikka pohjimmiltaan ne syleilevätkin koko maailmaa, ovat siis oikeastaan vakavia. Tällä kertaa mieleeni, tai ainakin alitajuntaani, jäi  buffi Tiedonantajassa julkaistusta jutusta, jonka oli kirjoittanut joku venäläinen ja jonka ajatus oli siinä, että Nato tarvitsee Suomea. Vanteen viimeinen osa Venäjää vastaan on vielä natottamatta, jotakin tällaista.

Tiistaina puuhastelin viimeisen kerran Jouni Backmanin kanssa ja keskiviikkona hankin Aftonbladetin,. Asuinpaikkakunnalleni lehti tulee päivän vanhana ja se täytyy erikseen tilata, mutta palvelu pelaa hyvin tässä R-kioskissa. Kiitokset vaan!  Aftonbladet on samantapainen kuin suomalaiset iltapäivälehdet. Ruotsissa tapahtuneet murhat ja muut kamaluudet selostetaan tarkasti monilla, monilla sivuilla. Kulttuuriosastossa on kaksi sivua, mutta jutut yleensä ovat rautaa, siis minulle sopivia. Tiistain Aftonbladetin pääkirjoitus ja myös muu sisältö käsitteli tietenkin Barsebäckin ydinvoimalan sulkemista, mutta pääkirjoitussivulla oli myös "lyhyt" pääkirjoitus, jossa pääministeri Göran Persson selventää YK-mandaatin välttämättömyyttä. Kirjoitus kuului näin:

Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004. Ledare. FN-mandat såklart. 
- Det ska finnas ett mandat från FN så att det här sker inom folkrättens ram, det är ohyggligt viktigt. Statsminister Göran Persson klargjorde i går i Rapport vilka begränsningar som finns för den svensk-finska insatsstyrka inom EU som länderna enats om. Det vore bra om statsministern informerade sin försvarsminister om att det är FN-mandat som gäller, så att Leni Björklund i fortsättningen slipper sväva på målet i denna "ohyggligt viktiga" fråga.
Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004. Ledare. FN-mandat såklart.

Nyt muistin Taanilan puheenvuoron ja hankin käsiini kyseisen Tiedonantajan numeron kirjastosta. Samalla luin uusinta lehteä ja sieltä tarttui juttu, jonka kopioiminen maksoi 20 senttiä. Jutun nimi oli: Hallitus vie Suomea "täysillä" euroarmeijaan. Turvallisuutta etsien valitsin tähän jutun alusta osan:
Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä" euroarmeijaan. Yrjö Hakanen.
Selonteko vie kohti laittomia sotia. "Hallituksen selonteossaan esittämästä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjan määritelmästä on pudotettu pois sotilaallinen liittoutumattomuus. Sen on korvannut osallistuminen Euroopan unionin sotilaalliseen toimintaan.
...
YK:n vai EU:n periaatteet?
Presidentti Tarja Halonen yhtyi viime viikolla YK:n yleiskokouksessa pääsihteeri Kofi Annanin esittämään tuomioon ilman YK:n mandaattia tapahtuvien sotatoimien laittomuudesta. Tämä linja ei näy kuitenkaan Matti Vanhasen hallituksen turvallisuusselonteossa, ei myöskään YK:n globalisaatioraportti, jota Halonen oli valmistelemassa. Suomen perinteisesti korostamien YK:n periaatteiden sijasta selontekoa hallitsevat EU:lle joulukuussa hyväksytyn turvallisuusstrategian ja unionin perustuslakiesityksen linjanvedot, joihin myös Suomen hallitus on sitoutunut.

Selontekoon on kirjattu kaikki EU:n perustuslakiesityksen velvoitteet, vaikka perustuslakia ei ole vielä edes hyväksytty. Selonteon mukaan Suomi osallistuu täysimääräisesti EU:n nopean toiminnan taistelujoukkoihin, pysyvään rakenteelliseen sotilasyhteistyöhön, keskinäisiin turvatakuisiin ja EU:n varusteluyhteistyöhön, jonka tarkoituksena on vahvistaa unionia "globaalina" toimijana". Armeijan varustelun painopiste on "vaativaan toimintaan kykenevien joukkojen" kehittämisessä. Tähän liittyy hallituksen ilmoitus rauhanturvalain "saattamisesta ajan tasalle". Nykyisen lain mukaan joukkoja voi lähettää vain sellaisiin rauhanturvaoperaatioihin, joilla on YK:n tai Ety-järjestön valtuutus. Perustuslakiesityksen mukaan EU on kuitenkin valmis ottamaan oikeuden tarvittaessa omiin käsiin ja toteuttamaan sotilaallisia interventioita ilman YK:n valtuutusta. Kyse on periaatteessa yhtälailla laittomasta sodankäynnistä kuin USA:n johtama hyökkäys Irakiin. Tältä kannalta on ymmärrettävää, että selonteossa ei esitetä selvästi myöskään arviota USA:n sotapolitiikan laittomuudesta."
...
Kuvateksti: Palaako myös suomalaisia tulevaisuudessa sinkkiarkussa laittomista sodista? Entä miten sopii liittoutumattomuuteen Irakissa sotaa käyvän Nato-Puolan lentäjien koulutuksen aloittaminen Suomessa?
Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä euroarmeijaan. Yrjö Hakanen.   (Sivu3, 4/5 palstaa kokonaan. kuva 3/4 palstaa. Kuvassa sotilaat kunniavartiossa sinkkiarkun sivuilla. Arkun päällä ja taustalla liehuva lippu näyttää Puolan kaksiväriseltä lipulta, tähtilippuja ne eivät ainakaan ole. Tekstin  lihavoinnit nettisanomien.) Tämä juttu kokonaan: Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä euroarmeijaan. Yrjö Hakanen. 

Ja tänään torstaina 07.10.2004 sitten suomensin Aftonbladetin lyhyen pääkirjoituksen, Ledare. FN-mandat såklart.
"Tottakai YK-mandaatti.
- YK:n mandaatti tarvitaan, jotta kaikki tapahtuu kansainvälisen oikeuden puitteissa, tämä on äärimmäisen tärkeää. Pääministeri Göran Persson selvensi eilen Raportti-ohjelmassa niitä rajoituksia, jotka sisältyvät ruotsalais-suomalaiseen suoritusvoimaan (nopean toiminnan joukkoihin) EU:ssa, joista maat ovat sopineet. Olisi hyvä jos pääministeri huolehtisi siitä, että hänen puolustusministerinsä tulisi myös informoiduksi siitä, että juuri YK-mandaatti on kysymyksessä. Näin Leni Björklund pääsisi jatkossa irti hapuilustaan kertoessaan tästä "äärimmäisen tärkeästä" kysymyksestä." Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004.
(Suomentanut Pertti Manninen pyrkien säilyttämään sisällön oikeellisuuden tuntematta sen kummemmin Ruotsissa vallinnutta keskustelua asian ympärillä.)

Lopuksi sitten yhteenveto edellisestä. Se kiteytyi seuraavaksi: Turvallisuutta etsimässä.
Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla. Ruotsin pääministeri Göran Persson teki selväksi, että tarvitaan YK:n mandaatti "nopean toiminnan joukkojen" operaatioihin. "FN-mandat såklart".  Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004.

Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen, nettisanomat. Torstaina 07.10.2004
http://www.nettisanomat.com/2004/10/07/paakirjoitusturvallisuutta.htm

Torstaina 21.10.2004. Irak. Päivittäin tapetaan siviilejä,  naisia ja lapsia. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat haukkuvat toisiaan ja lupaavat päättää sodan ja tappamisen kunniallisesti.  Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Siviilien ja muidenkin tappaminen jatkuu. 
Torstaina 21.10.2004. Irak. Det är offren som får betala. "Storföretagren kasserar in miljontals doillar från ett ockuperat folk." Aftonbladet tisdag 19.10.2004. Naomi Klein. Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2004/10/21/etusivu.htm
 

Nettisanomat 2005

UN celebrates 60th birthday with wreath laying, pledges to rise to new challenges
24 October – From its Headquarters in New York to its far-flung outposts on the front line in Afghanistan and other crisis points around the world, the United Nations today celebrated its 60th birthday with wreath layings for fallen colleagues, the ringing of the Harmony Bell and appeals to rise to the new challenges that lie ahead. www.un.org
http://www.nettisanomat.com/2005/10/24/etusivu.htm

Kuva 24.10.2005 lokakuun maanantaina klo 13:55.  "Lippu liehuu harmaana lokakuun päivänä, YK:n päivänä 2005." Pertti Manninen. Sarjasta "Liputuspäivä",
http://www.nettisanomat.com/2005/10/24/etusivu.htm

Nettisanomat 2006

Nettisanomat tiistai 2006-10-24
Kuva. "Sateenkaari eli unelma Rauhan maailmasta". Laukaa, Vuojärvi 24. lokakuuta 2006 klo 10.45. Kuva: Pertti Manninen. YK:n päivänä.
http://www.nettisanomat.com/2006/10/24/etusivu.html

Nettisanomat 2007

Pääkirjoitus. Mihin tämä johtaa?
"Eli tavallinen ihminen lähtee pienin resurssein ottamaan selvää yhteiskunnallisista epäkohdista",  Näin Jarno Jäppinen kirjoittaa  vuonna 2006  jutussaan Huikea mahdollisuus luovuudelle kirjoittaessaan jokamiehen mahdollisuuksista tehdä elokuva. Nettisanomat totesi seitsemän vuotta sitten vuonna 1999 analogisen asian, mielipiteen kirjoittamisen vapauden  jutussa Uusi demokratia on täällä nyt.Mihin tämä kaikki johtaa kysyi kuitenkin Croucho Marx jo vuonna 1932 toisessa yhteydessä kuitenkin anarkistisuudessaan kaikkea tarkoittaen. Pääkirjoitus tiistaina 2006-10-24. Pertti Maninen. Nettisanomat.
Lue myös! Pääkirjoitus. Suomi 2006. "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?"
http://www.nettisanomat.com/2006/10/24/etusivu.html#huikea

Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


Kuva: Pertti Manninen lauantaina 2008-09-20.
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. Nettisanomat 2008/04/24
Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Pääkirjoitus. Nettisanomat 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio." Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Nettisanomat 2004/05/20
Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! Nettisanomat 2006/11/11

30. toukokuuta 2002. nettisanomat.com

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa

Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. nettisanomat.com

Suuri erorahanumero. Nettisanomat tiistaina 2008-07-01. Lue!
Kaamea kertomus kusetuksesta: Kettunen kusetti kaupunkia. Kaupunki kusetti Kettusta. Keskisuomalainen kusetti kansaa. Lue pääkirjoitus! Tulikin kertomus Kettusesta. Lue!

Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


Kuva: Pertti Manninen lauantaina 2008-09-20.
     
Neljä kuvaa tänään.

 

"Musikaalinen kissanpentu Rasmus. J. Sibelius: Impromptu op. 5 nro 2".
"Mukaansa eivät mua ottaneet. Joutsenet lehtensä pudottaneiden koivujen takana".
"Mustavalkoiset kissat kohtaavat toisensa pimeällä pihalla".
"Kaupungin valot. Straadaa muutama sekunti".
Kuvat Laukaan keskustassa ja Peurungan rannalla tänään maanantaina 2008-10-20 klo 12:57, 17:20, 18:26 ja 18:47. 
Isäni Erkki Mannisen (1910-1993) muistoksi hänen syntymäpäivänään 20.10. Pertti Manninen. 


  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

2008-09-23  Tiistai (854)
 arsedel.fi
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999  etusivu
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi


Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen


 N:o 798. Lauantai 2008-05-10


"Väitepäätös". 05.05.2008.

"Väitepäätös". 05.05.2008.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

 "Väitepäätös"

 

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti [email protected]

 

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
xxxxx xxxxxxx

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja xxxxsxx mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja xxxxx xxxxxxen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

 
Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Nettisanomat ja sen vastaava päätoimittaja Pertti Manninen on kahteen kertaan lähettänyt selvityksen asiasta Keski-Suomen ulosottovirastolle. Selvitys:

"From: [email protected]
To: [email protected]
Subject: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla
Date: Thu, 8 Nov 2007 11:21:45 +0000
...
Jyväskylän ulosottovirastolle
Asia: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla.
Asiaa on hoitanut virastossa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö.
Vaasan hovioikeuden tuomion Nro 565. antamispäivä 23.4.2007, diaarinro R 06/794, mukaisesti olen keskeyttänyt verkkoviestien jakelun kunnianloukkausrikoksen tekoajalta 1.7.2004 - 8.10.2005 tuomiossa määrätyllä tavalla: olen poistanut nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen.
Jokaisella ko ajanjakson sivulla on sivun alussa merkintä poistamisesta.
Helsinki 08.11.2007
Pertti Manninen"

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Kihlakunnansyyttäjä nosti syytteen kunnianloukkauksesta. Syytteessä rikoksentekoajaksi syyttäjä määritteli rikoksen alkaneeksi siitä päivästä, jonka kirjoituksen asianomistaja asianajaja xxxxx xxxxxxx esitti todisteeksi kunnianloukkauksesta, 01.07.2004. Lisäksi oikeus totesi rikoksen jatkuvan niin kauan kuin kirjoitus on saatavilla ja määräsi sen poistettavaksi. Vain tätä kirjoitusta ja sen jälkeisiä kirjoituksia oikeudessa käsiteltiin ja ne siis määrättiin poistettaviksi. Siinä oikeudenkäynnissä allekirjoittanut tuomittiin kunnianloukkausrikoksesta. Nyt kuitenkin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö omavaltaisesti ja mielivaltaisesti laajentaa tulkintaansa aikaisempiin kirjoituksiin ja myöhempiin kirjoituksiin. Mikäli niissä on jotain loukkaavaa, ne pitää käsitellä erikseen tuomioistuimessa, jos syytettä vaaditaan nostettavaksi ja jos syyte nostetaan. Niiden kirjoitusten poistaminen on täyttä mielivaltaa, jonka lainopillisen koulutuksen saanut kihlakunnanvouti hyvin ymmärtää. Hän siis aikoo aivan tietoisesti syyllistyä valtansa suomaan mielivaltaan.

Kokonaan toinen juttu on se, että hän on esteellinen poistamaan ylipäätään mitään sivuja tässä asiassa, koska poistaessaan hän onnistuu poistamaan samalla häntä itseään koskevan arvostelun ja selostuksen siitä, kuinka hän Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen päätöksen mukaan oli toiminut virheellisesti eräässä pakkohuutokaupassa. Hänen esteellisyytensä on vielä lopullisesti käsittelemättä ja se käsitellään Korkeimmassa oikeudessa, jos se myöntää valitusluvan.

Poistaessani kaiken xxxxx xxxxxxa koskevan aineiston rikoksentekoajalta, ajoin kaikki Nettisanomien kyseiset sivut tekstieditorilla poistaen ilmaisut "xxxxx xxxxxxx, "asianajaja Pekka xxxxxxx" ja "asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky" eri variaatioin. Lisäksi poistin kaikki oikeuden määräämät kirjoitukset manuaalisesti. Jotta voisin osoittaa tehneeni näin, liitin jokaisen ko. ajanjakson sivulle merkinnän poistamisesta tai poistamattajättämisestä, jos sivulla ei ollut viittauksia asianajaan tai hänen toimistoonsa tai häntä koskevaan asiaan. Merkintä:

"JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA
Manninen on esittänyt asianomistaja xxxxx xxxxxxxxa ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että xxxxxxx on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen xxxxsxx ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794 Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu xxxxsxx elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään xxxxsxx kunniaa loukkaavaa. xxxxxxa koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva xxxxxxa koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/07/01/etusivu.htm"

Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. Lauantai 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös! 
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24

N:o 798. Lauantai 2008-05-10

Etusivu tiistaina 19. heinäkuuta 2005.

Oikeusjuttu - Painajainen.
19.07.2005.
Täydelliset tekstit alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä.  Linkit dokumentteihin. Nettisanomat 17.05.2001 alkaen.
19.07.2005.

Eräs pakkohuutokauppa 1999-2000. Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.

Ikikertut syksyllä.  Laukaa 02.10.1999, silloin kun kaikki näytti vielä hyvältä. Kuva Pertti Manninen.
Lue myös!
Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä tai väärän selityksen ja merkinnän tekemisestä asiakirjoissa. Nettisanomat.com 04.09.2003.

Avustava ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö asialla.
Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Seuraavan muistion laadin 24.03.2001 ja 27.03.2001 oikeudenkäyntiä varten,  silloin kun kaikki oli vielä muistissa. Ulosottovalitus käsiteltiin Jyväskylän käräjäoikeudessa ilman suullista käsittelyä. Päätöksen tästä teki käräjätuomari Matti Kuuliala yhtenä perustelunaan se, ettei valittajalle tulisi lisää oikeudenkäyntikuluja. Näin ollen avustava ulosottomies Raino Rinteen  paikkansapitämätön kirjallinen lausunto sai suhteettoman painoarvon. Vaasan hovioikeus muutti sitten päätöstä ja lainvoiman saaneessa päätöksessä todettiin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön toimineen virheellisesti ja ristiriitaisesti. Hovioikeus ei myöskään välittänyt enää mitään siitä perusteesta, jolla vanhuksen etuoikeutettu vaatimus hylättiin. Näin ollen ulosoton operaatio vaatimusten hylkäämisestä osoittautui tarkkaan laskelmoiduksi tempuksi. Pertti Manninen. 24.06.2004.

19.07.2005.


Tänään sunnuntaina 2008-10-12.

 

Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!



Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.
"Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen kannattaa liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa jäsenyyttä tarvitaan, jotta Suomi voi hoitaa rauhanturvatehtäviään. Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa esiintynyt Ahtisaari ei halua, että Suomesta tulee "kummajainen" muiden länsimaiden joukossa, joista monet kuuluvat puolustusliittoon." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Poiminta. Jessikka Aro. Sunnuntai 2008-10-12. 



  N:o 707. Tiistai 2008-01-01

edellinen  seuraava UUSIN - Onnellista vuotta 2008! - Rochefortin tytöt - Crack! Snap! Futz! -

BONNE ANNEE 2008

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin loputtua, klo 00.05 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen tiistaina 2008-01-01 klo 01.05.

Onnellista vuotta 2008!


"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 


Nettisanomat. Keskiviikko 2008-11-12 - N:o 901 -  "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivut 2008-11-12 ja 2008-11-17, nettiin 2008-11-17 linkkejä 2008-11-17.
2008/11/12 - Nettisanomat - Kuva. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa - Muistoja muutamasta kappaleesta. - Nokia Siemens. YT-neuvottelut alkavat. - Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski 2000. - "ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA?" - Sarjakuva Moe työvoimatoimistossa. Hallituspaikkojen jakautuminen. Esimerkkinä Jyväskylä. - Kuvat: Palvelulinja & Punatukkainen nukke. - Ilta-Sanomat ja toimittaja Rita Tainio perseestä? - Obama: Suomi Natoon? (8:n palstan otsikko USA:n vaalit, sivu 4) - Barbara Barret, Barack Obama, Joe Biden - Obama ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti. - Kuva ja pääkirjoitus. Jesse Jackson. Kuva - Kuva. Katainen ja Vanhanen tyrmäävät puhemies Niinistön - Kuvia ja uutisnauhoja MTV3:n Seitsemän uutisista torstaina 200810-30.  Jarmo Korhonen  & Vanhanen ja Korhonen myöntävät keskustan virheet vaality - Matti Vanhanen  & Kirjailijat Sariola ja Sarkola saivat petostuomion - Grenade blasts in Kokraihar & Katainen ja Vanhanen tyrmäävät puhemies Niinistön v  - Mielenosoitus Lapin kansallispuvun kaupallista käyttöä vastaan & mies Niiniston veropuheet  -  Anne Kirste Aikio  USED BY THE FINNISH TOURIST INDUSTRY  PLEASE DON'T TAKE IT &  hallitusta taloustietojen pimittämisestä  -  Anne Kirste Aikio  Pentti Tiensuu  Rovaniemi  PLEASE DON'T TAKE IT & n virheet vaalityössä  Stora Enso kaavailee laajoja loma ...Kuvasarja: Äänestysskandaali. Poissa Tuija Brax ja Jouni Backman  - Yksi tai kaksi on joukosta poissa. Selviä ja hiukan epäselviäkin kuvia Ylen uutislähetyksestä, johon vastuunpakoilija oikeusministeri Tuija Brax ei uskaltanut tulla. Mikä on SDP:n ex-kansanedustaja Jouni Backmanin rooli äänestysskandaalissa? - Timo Soinin voitto: Matti Vanhanen ei vie Suomea Natoon. Pääkirjoitus. - Sanat & Merkitys. Pankkitukea antavan valtion pitää saada myös osa voitoista. "Asiakkailla ei niin väliäkö?" "Sanomia suojatyöpaikasta." Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Velka-armahdus on täyttä humpuukia. Antti-Pekka Pietilä. - Pääministeri  Matti Vanhanen vastaa Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesosen kunnallista kansanäänestystä koskevaan kysymykseen. Antti Pesonen.  - Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. - Tuuli käy heidän ylitseen ... -   Nettisanomat keskiviikko 12.11.2008 - etusivu -  kuva - kuvat - pertti manninen  - Luettelo. - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat

Sivun alkuun!  

 

2012-05-12: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 


2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Maanantai 07.03.2016.)